Uni

Ihminenhän näkee joka yö moniakin unia, mutta suurinta osaa niistä ei muista enää aamulla. Itse muistan ehkä keskivertoa vielä harvemmin uniani aamulla. Tai ainakin tuntuu siltä, että ystävät kertovat todella paljon useammin näkemistään unista, kun itse en yleensä edes muista, koska olisin viimeksi nähnyt unta. Ja nyt kumoan tämän kaiken kirjoittamalla muutama yö taaksepäin näkemästäni unesta.

Näin siis ensimmäistä kertaa elämässäni unta siitä, että olin raskaana. Olin viikolla 23 ja vatsani oli jo suloisesti pyöristynyt. Olin unessa huomannut raskauteni vasta muutamia viikkoja aikaisemmin ja olimme mieheni kanssa ostamassa kaikenlaisia vauvantarvikkeita. Muistan unesta tunteen, kuinka meillä oli muka kiire ostaa kaikkea tarpeellista, vaikka raskaus olikin vasta hieman yli puolenvälin. Ja mieheni tuttuun tapaan tokaisi, että saisin valita vapaasti mieleisiäni tarvikkeita, koska hän ei kuulemma näistä ymmärtänyt. Ja se teki minut unessa iloiseksi; että sain vihdoin valita ja hankkia niitä asioita lapsellemme, joita hän alkutaipaleellaan tarvitsisi.

Enempää en tarkasti muista, mutta uni aiheutti kaikenlaisia tuntemuksia. Ensinnäkin hämmensi, että ylipäätään muistin koko unta. Saati sitten, että näin unta raskaudesta. En ole muistaakseni nähnyt vielä koskaan omiin lapsiin tai raskauteen liittyviä unia. Tai uskon edelleen siihen, että varmasti käsittelen unissani lapsettomuutta ja kaikkea tätä, mutta niin että muistaisin unen aamulla, ei ole vielä koskaan tapahtunut. Unesta jäi myös hymykin huulille, kun muistelen sitä unen tunnetta, kun onneni kukkuloilla sain valita erilaisista tuttipulloista meille mieleisintä. Olen ehkä aikaisemminkin kirjoittanut siitä, etten ole antanut itselleni lupaa ostaa mitään vauvoihin tai lapsiin liittyvää meille, ennenkuin se pirun plussa on siinä tikussa. Erilaiset vauvaneuletyöt olen suonut itselleni pienenä ilona, mutta minkään sortin suloisia alebodyja en ole halunnut vielä ostaa. Jollain tavalla koen sellaisten pienten asioiden olemassaolon täällä kotona turhan kipeänä asiana. En halua lapsettomuudesta fyysistä muistutusta joka hetki myös kotonani.

Kävin muuten siellä verikokeissa perjantai-aamuna, täytyypi alkuviikosta soitella sitten hormoniarvojen tuloksia.

KP24 ja väsymys. Niin henkinen kuin fyysinen.

Yrityskierto 10

Perjantaina sitten pyörähti käyntiin yrityskierto 10. YK 9:n pituudeksi tuli sitten 36 päivää; lyhin kierto tähän asti! Wohoo! Melkein normaali. :D Menkat alkoivat sitten perjantaina, vasta 12 päivää viimeisen lugesteronin jälkeen. Eli nyt eletään kiertopäivää neljä. Viime viikolla torstai-aamuna uskaltauduin tekemään negatiivisen raskaustestin. Siitä selvittiin. Epätoivo vain kasvaa. En oikeasti enää osaa kuvitellakaan sellaista tilannetta, että olisin raskaana. Tuntuu niin kaukaiselta. Tuntuu, ettei se voi olla mahdollista. Vihaan tätä epätoivoa. Vihaan tätä epäreiluutta. Vihaan tätä kroppaa, joka ei voi toimia, niinkuin normaalilla ihmisellä. Vihaan tätä prkleen odottelua.

Mutta. Ehkä tämä kaikki kasvattaa. Olen näin vanhemmiten alkanut pitää itseäni suhteellisen vahvana ihmisenä. Jos ei nyt ajatella lapsettomuutta, vaan ennenkin sitä, koen että olen aika vahva kestämään pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Kun sitten surullinen lapsettomuus astui kuvioihin, on vahvuus ollut kovasti koetuksella. Kaikki ne musertavat pettymykset odotuksen odotuksen takia ovat iskeneet todella kovaa. Kuitenkin niistä on selvitty. Tavalla tai toisella. Ja uskon, että tämä kaikki todella kasvattaa ja tekee minusta vielä vahvemman.

Vaikka inhoankin tällä hetkellä sellaisia raskaana olevia, jotka korostavat raskauttaan räikeästi koko ajan ja jatkuvasti, aion kuitenkin sitten joskus nauttia omasta raskaudestani täysin siemauksin. Huomatkaa pieni positiivisuuden poikanen; kuvittelen vielä joskus olevani raskaana.. :D Tarkennukseksi vielä näistä raskauttaan korostavista ihmisistä, en nyt tarkoita normaalia iloisuutta ja onnellisuutta asiasta. Raskaus varmasti maailman ihmeellisin ja onnellisin asia, ainakin omasta mielestäni ja siitä saa ja pitääkin olla onnellinen ja sen saa näyttää. Tarkoitin tässä yhteydessä sellaisia, jotka eivät osaa enää muusta keskustella ja jokaiseen asiayhteyteen on pakko jollain tavalla ujuttaa fakta, että on raskaana. Toivottavasti itsestäni ei koskaan tule kuitenkaan sellaista. Haluan olla joskus onnellisesti raskaana ja silti pystyä juoruamaan ystävien kanssa muistakin asioista.

KP4 ja torstaita odotellessa. Silloin lähdetään juhlimaan rakkaan ystävän kanssa ja unohtamaan murheet hetkeksi. :)

Kiellettyjä tunteita

Tai ainakin itse olen kieltänyt itseltäni toiveilun hyvinkin pitkälti. En vain halua pudota korkealta. Päiväni ovat nyt kulkeneet kolmen ajanjakson sykleissä; yöt, työt ja kotona ilta. Aina kun yksi tällainen ajanjakso vaihtuu toiseen, nostaa ne hartaimmat toiveet päätään ja nousen aina vain pikkuisen korkeammalle tässä hatarassa pilvilinnassani. Menkat eivät todella ole alkaneet vielä. Pelottaa tällainen toiveilu. Pelkään oikeasti pudota korkealta. Tuntuu, että kuvittelen yhä enemmän ja enemmän, että olen raskaana. Mutta kun se testi pelottaa. Miten olen onnistunutkin kehittelemään itselleni siitä testistä sellasen pelottavan muurin, jonka yli en uskalla kiivetä. Onneksi kehittelin suunnitelman; huomenna aamuvuoron jälkeen lähden reissuilemaan tuon karvaisen lapsen kanssa ja uskaltaudun toivottavasti tekemään sen testin ystävälläni.

Kelan äitiyspakkaus vaihtui. Ja voi veljet, kuinka suloinen se onkaan! Olen niin rakastunut ÄP:n apinakuvioiseen makuupussiin! Niin ihana!! Ja muutenkin pakkaus oli jotenkin värikkäämpi ja iloisemman näköinen. :)

KP34 ja typerää toiveilua.