Kärsivällisyys jälleen koetuksella

Alkaa olla kohta viikko viimeisestä lugesta, eikä menkkoja vieläkään kuulu. Ei niin merkkiäkään. Mietin, että pitäisikö soittaa lääkäriin ja kysyä, aloitanko toisen luge-kuurin kuitenkin jossain vaiheessa, vaikka menkat eivät nyt lähipäivinä alkaisikaan. Vai odottelenko kärsivällisenä. Tällä hetkellä on onneksi sellainen olo, ettei helmikuuhun ole enää pitkä aika ja saan varata seuraavan lääkärin ja asiat etenee taas pikkuisen eteenpäin. En nimittäin ole asettanut mitään kovin korkeita odotuksia lugeille, nehän eivät käsittääkseni kuitenkaan edistä ovuloimistani vaan vaikuttavat pääasiassa kiertoni pituuteen. Thyroxinin vaikutuksista en tiedä, voisiko sillä olla merkittävä osuus ovuloinnissa, mutta pessimistinen asenteeni ei anna tässä kohtaa periksi.

Nyt rauhallista perjantai-iltaa. Itse valmistaudun henkisesti huomenna illalla alkavaan yövuoroon. KP16.

Terveisiä lääkäristä

Ompas ollut kiirettä, kun en ole kerinnyt kertomaan lääkärikuulumisia. Ensinnäkin, PCOS varmistui. Eipähän sitten tulevaisuudessa tarvitse huolehtia ehkäisystä, jos jotain positiivista yrittää kaivaa. :D Eli hormoniarvot eivät sitten olleet sellaiset, kuin siinä kohtaa kiertoa kuuluisi. Yksi kilpirauhasarvo oli hieman koholla, mutta lääkäri kertoi, että kyseinen arvo voi nousta stressinkin takia. Kuitenkin sain reseptin Thyroxiniin, jota syön nyt pientä annosta aamuisin. Lisäksi sain reseptin Lugesteroniin, kehon omaan keltarauhashormoniin. Lääkäri selitti jännästi, että lugeilla periaatteessa keho opetetaan normaalirytmiin. Ensimmäisen kymmenen päivän luge-kuurin aloitin jo torstaina ja kahdessa seuraavassa kierrossa hormonia syödään kiertopäivinä 16-25.

Kerroin lääkärille myös juurikin samaisena torstaina alkavasta välivuodosta. Välivuoto terminä siksi, koska niitä normaaleja menkkoja ei nyt ilmeisesti ole ollut tähänkään asti. Lääkäri ultrasi ja kertoi, että kohdunseinämä on nyt siinä vaiheessa, mitä se on yleensä normaalin kierron puolivälissä. Eli olen nyt hieman hämmentynyt, että pitäisikö tässä kohtaa puhua kuitenkin yrityskierrosta kahdeksan. Vaikkakin tämä kierto jää varmasti aika lyhyeksi Lugesteronin ansiosta. Ehkä selkyyden vuoksi nyt mennään siis numeroissa YK8 ja KP3. Jolloin seitsemännen yrityskierron lukemaksi tuli 42 päivää.

Jälleen kerran lääkärini oli todella mukava, ystävällinen ja hymyileväinen ja selitti hyvin kaikki mieltäni askarruttavat asiat. Mennään kuulemma näin askel askeleelta. Ja jos raskautta ei kuulu, niin soittelen alkuvuodesta uudestaan lääkäriaikaa ja katsotaan seuraavaa vaihtoehtoa. Ja todennäköisesti silloin Clomifen tulee ajankohtaiseksi. Vielä, ennenkuin lähdin, lääkäri totesi, että jos raskautta kuuluu, niin sitten vain soittoa sinne päin. Jäi kyllä todella hyvä mieli käynnistä.

Mies on kysellyt jo muutamaan kertaan, että mitä haluaisin joululahjaksi. En ole osannut vastata. Kummallista, koska kaikkina aikaisempina vuosina on ollut joku selkeä visio, mitä tarvitsisin tai haluaisin. Tänä vuonna se visio on hukkunut jonnekin. Tai sitten ei..

Haluan joululahjaksi plussan.

Järkytys, myötätunto, suuri suru

Eräs rakkaimmista ystävistäni sai tänään kuulla musertavia uutisia; lääkäri oli ollut vahvasti sitä mieltä, että raskaus on järkevintä keskeyttää, koska kaikki ei todellakaan ollut hyvin. 12 viikkoa. 12 onnellista viikkoa saimme hassutella työnimillä ja haaveilla, mitä arki tulisi olemaan identtisten kaksosten kanssa. Miten kaikki voikaan muuttua yhdessä päivässä painajaiseksi? Tuntuu pahalta. Tuntuu kuin.. en osaa kuvailla. Tuntuu ihan hirveän pahalta. Itkettää. Mutta itselleni ominaiseen tapaan, en saa itkua tulemaan. Kädet tärisee. Maitokin meinasi läikkyä, kun kahvin sekaan kaadoin. Miten minusta voi tuntua näin pahalta toisen puolesta? Jos oma oloni on näin lamaantunut, miten ihmeessä ystäväni selviää. En pysty kuvittelemaan sitä suunnatonta tuskaa, mitä hän varmasti kokee. Elämän epäreiluus iskee vasten kasvoja aika helvetin lujaa. Kylmiä väreitä.

Mietin, miten pystyn tukemaan häntä parhaiten. Mietin, mitä voin sanoa tai tehdä. Tekisin mitä tahansa, että saisin ystäväni olon helpottumaan. Ihan mitä tahansa. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä?! Auttakaa.

KP40 ja huh huh.

Mieluista postia

..jälleen. Perjantaina, juuri kun olin lopettanut postauksen kirjoittamisen ja lähdössä töihin, oli eteisen lattialla mieluinen kirjekuori. Minulle on siis varattu lääkäriaika jälleen gynelle 28.11. keskustelemaan labrojen tuloksista. :) Ei tarvitse odottaa kuin 1,5 viikkoa! Ihanaa, että asiat etenee. Ja työvuorokin sattui sopivasti iltavuoroksi, joten ei tarvitse sitäkään sumplia uudestaan. Nyt vain odotellaan kärsivällisenä. Jännittää kyllä kovasti, mitä verikokeissa oli. Ja mitä lääkäri niistä sanoo. Ja miten edetään, ja, ja, ja.. Jos aikaisemmin epätietoisuus oli järkyttävää kärsimystä, niin nyt olo jotenkin iloisen innokas. Koska oletettavasti saan jotain vastauksia. Epätietoisuus on toivottavasti pian ohi.

KP32. Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille! :)

Miksi? Oi, miksi?

Sain nauttia eilen vapaapäivästä. Ja mihin käytin vapaapäiväni? Selailin Lapsettomien yhdistyksen Simpukan nettisivuja. Mietin jo liittymistäkin, mutta päätin odottaa lääkärikäynnille asti. Jos, ja uskoakseni kun, PCOS varmistuu, ajattelin liittyä yhdistykseen. Taka-ajatuksena lähinnä tukeminen yhdistyksen toimintaa. Itse en ehkä vielä ainakaan koe tarvitsevani terapeuttia tai muutakaan. Tilannehan olisi varmasti eri, jos tätä olisi jatkunut jo monia vuosia. Mutta, koska me olemme vasta taipaleemme alussa, niin vielä jaksaa rämpiä eteenpäin ystävien ja toki tämän blogin kirjoittelun avulla.

Tosiaan, PCOS ei ole vielä varmistunut, koska en ole keskustellut lääkärin kanssa labrojen tuloksista. Mutta olen kuitenkin varsin varma lääkärin epäilystä pelkän ultrankin perusteella. En varmaan kirjoittanutkaan tarkemmin lääkäristäni, joka minua ultrasi. Hän oli jo varsin iäkäs mieslääkäri ja vaikutti kokeneelta ja uskon vakaasti hänen ammattitaitoonsa, mitä hän kuvista näki.

Keskustelimme silloin myös elämäntavoista sen verran, että kerroin meidän molempien polttavan. Itse poltan muutamaa päivässä, vähän riippuen päivän kulusta ja tästä määrästä lääkäri ei ollut huolissaan. Kun taas kerroin mieheni polttavan lähemmäs askin päivässä, lääkäri kehoitti tietenkin lopettamaan tai ainakin vähentämään. Hän kertoi mielenkiintoisen jutun, että kansainvälisellä tasolla, jotkin lapsettomuusklinikat eivät ota edes tutkittavaksi, jos edes toinen osapuoli pariskunnasta polttaa. En tiennyt, että tupakalla on oikeasti niin suuri merkitys. Tottakai tiedän kaikki mahdolliset haitat ja riskit ja muut ja ei ole millään tavalla edes kysymyksen alla, ettenkö lopettaisi heti, jos plussa testiin ilmestyy. Mutta todella niin suuri vaikutus asioihin? Onneksi mieheni otti lääkärin viestin tosissaan ja on siitä lähtien käyttänyt pääosin sähkötupakkaa. :)

Mutta se, miksi tänää tulin kirjoittamaan ennen iltavuoroon lähtöä, oli eilisiltaiset tuntemukset. Kun pääsi sänkyyn ja piti alkaa nukkumaan, päässä jyskytti vain ja ainoastaan se yksi kysymys, mihin ei varmasti koskaan saa vastausta; miksi? Miksi helvetissä olen ansainnut juuri tämän vastoinkäymisen? Miksi kaikista maailman ihmisistä juuri minä saan eteeni tällaisen paskan käytäväksi läpi. MIKSI?

KP30 ja eniten ehkä vituttaa kaikki.

Taas odotellaan

Venähtikin pitkälle kuulumisten kertominen. Torstaina aamulla kävin verikokeissa. Veri ei ehkä ihan kerinnyt tasaantumaan kokeisiin mennessä, koska havahduin aamulla klo: 7.10 ja tajusin sillä samalla sekunnilla, että aikani labraan on klo: 7.35. Pienimuotoisella kiireellä ylös ja labraan. Kerkisin ajoissa, onneksi!

En sitten tiennyt, että täytyykö minun itse varata aika lääkärille vai miten koko homma jatkuu, joten soitin perjantaina erikoispoliklinikan ajanvaraukseen. Varsin ystävällisen oloinen nainen ymmärsi sekavan selitykseni lääkäristä ja labrasta ja kuinka lääkäri oli sanonut, että keskustelemme yhdessä sitten labrojen tuloksista. En siis saanut lääkäriaikaa varattua, vaan tämä naishenkilö laittaa viestiä lääkärilleni, että olen käynyt labrassa ja postissa tulee jälleen kutsu lääkärille. Joten, taas odotellaan.

Mitä kaaosta ja muutosten aikaa! Kaiken tämän keskellä pitäisi keskittyä uuten työhönkin. Tänään alkaa pyöriä kolmivuoro ja itselleni osui koko talon ensimmäinen yövuoro. Mutta nyt rauhallista oleilua ja valmistautumista valvomaan. :)

KP26 ja kuinkahan kauan tämäkin kestää..?

Hei marraskuu!

Voisitko tuoda tullessasi vastauksia? Vajaa viikko verikokeisiin. Jännittää sekin. Mutta ehkäpä päällimmäisenä mielessä on maanantaina alkava uusi työ. Jännittää. Työkuviot vievät nyt niin paljon ajatuksia, että en ole ehtinyt ajattelemaan vauvahaaveita. Tai ainakin on ollut helpompi olla ajattelematta. Ainahan se on siellä takaraivossa. Miten helposti voisikin joka hetki uppoutua niihin haaveisiin, jos vain antaisi itselleen luvan. Mutta oma oleminen on huomattavasti helpompaa, kun ei päästä itseään haaveilemaan.

Tänään juhlitaan rakkaan ystävän kanssa pitkästä aikaa. Ihanaa. Nollataan ajatuksia ja sitä rataa.

KP16 ja päivä kerrallaan. :)

Itku

Yritystä on nyt takana 14 kuukautta ja eilen itkin ensimmäistä kertaa tähän asiaan liittyen. Ensimmäinen lapsettomuusitku sanoisin. En ole koskaan, tai sanotaan yläasteikäisestä lähtien, ollut kovinkaan herkkä itkemään. Keskimäärin itken ehkä kerran vuodessa. Tunnen kyllä suunnatonta ja valtavan painavaa surua ja ahdistusta ja muita tuntemuksia, mutta konkreettisesti en itke. En vain saa itkua tulemaan, vaikka yrittäisinkin, koska tiedän että se monessa tilanteessa helpottaisi. Eilen sitten nyyhkytin parvekkeella yksinäni, kun muistelin hoitajan sanoja työhöntulotarkastuksessa; "..onneksi olkoon vakityöstä. Nyt voi alkaa suunnittelemaan asuntoa ja lapsia ja jäädä hoitovapaalle..". Niin. Jälleen näitä tilanteita, kun ihminen ei tiedä loukkaavansa.

Tänään KP9 ja ilolla viikonlopun viettoon kummitytön luokse!

Sunnuntain ajatuksia

Kuumat aallot ovat palanneet. Kirjoittelin vuosi sitten, kun olin juuri lopettanut e-pillerit, että kärsin kuumista aalloista. Nyt niitä on ilmaantunut jälleen. Varmaankin tämän keltarauhashormonin vaikutuksia nämäkin. Kovat menkkakivut eivät onneksi jatkuneet seuraavana päivänä ja sain tehtyä työnikin ongelmitta. Enää kaksi viikkoa nykyisessä työpaikassa ja sitten alkaisi uusi työ. Jännitys kasvaa päivä päivältä ja yhä enemmän miettii uutta työtä, kuinka asiat alkaa rullata. Kolmivuorotyö kuitenkin vaikuttaa tähän normaaliin arkeen aika tavalla.

Asiasta toiseen; viime aikoina on ollut  kamalasti mielihaluja ostella vauvan vaatteita ja erinäisiä tarvikkeita. Selailen nettikauppoja sen minkä kerkiän ja viimeisillä itsehillinnän rippeillä estän itseäni tilaamasta yhtään mitään. Haluaisin tilata lisää ihania merinovillalankoja villavaippahousuja varten. Haluaisin saada kotiin jo kasan harsoja, jotta voisin taitella niistä sisävaippoja. Ja kyllä, olen totaalisen hurahtanut kestovaippojen maailmaan. Olen lukenut ja lukenut asiasta ja opiskellut ja ahminut tietoa. Miten kiehtova aihe! Haluaisin niin päästä jo kokeilemaan käytännössä kestojen toimivuutta.

Jos ei kuitenkaan mennä asioiden edelle. Jos ensin saisi olla raskaana. Haluan sen plussan siihen pirun testiin! KP4. Verikoetta odotellessa.

Yrityskierto 7

Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ole tarpeeksi arvostanut aikaisempia kivuttomia kuukautisia. Tänään töissä alkoi siis menkat ja ne eivät todellakaan jääneet huomaamatta. En ole ehkä koskaan ollut näin kipeä! Vatsa kramppaa ihan hulluna ja sattuu niin maan perkeleesti. Ja mikään asento ei auta. Töissä yritin saada oloani helpottumaan ison jumppapallon päällä pyörimällä, mutta eipä sekään auttanut. Ja olen syönyt puolenpäivän jälkeen jo kaksi 500mg parasetamolia. Lähdin sitten töistä aikaisemmin, koska eipä minusta siellä ollut paljon hyötyä. Silmissä vain sumeni välillä, kun kipu on niin kova.

YK6 lukemaksi tuli sitten tasan 80 päivää. Äsken varasin ajan verikokeisiin KP:lle 22 eli 7.11. Sitä sitten odotellessa. Nyt vain yritetään kituuttaa yli näistä menkoista. Toivon mukaan selviän hengissä.

Eilen ja tänään on taas ollut vähän surullinen olo. Vauvauutisia vain pursuaa lähipiiristä ja tässä kohtaa jotenkin tuntuu erityisen pahalta. Kai se vähän riippuu päivästä ja mielentilasta, miten näitä uutisia jaksaa vastaanottaa, mutta tällä hetkellä tuntuu vain tosi pahalta. Päässä huutaa kysymys MIKSI? ilman vastausta. Henkinen jaksaminen on kyllä todella kovilla tällä hetkellä. Haluaisin vain nukkua ja unohtaa kaiken muun. Olla ahdistumatta toisten ilouutisista. Ehkä nojaudun hyvän ystävän sanoihin: "KUN se teidänkin oma on siinä, niin tietää tämän kaiken pahanolon olleen sen arvoista.". Onneksi hän myös sanoi, että saan olla katkera ja saan olla surullinen ja minusta saa tuntua pahalta, kun ihmiset ilmoittavat olevansa raskaana. Toisaalta sallinkin sen surun itselleni, mutta taas toisaalta tunnen jälleen huonoa omaatuntoa siitä, etten iloitse täysillä toisen onnesta. Miksi ihminen on näin hankala eläin?

YK7 KP1. Sattuu.

Ärsyttävää

Tänään illalla söin viimeisen keltarauhashormonitabletin (Mikä sanahirviö?!). Ensi viikolla sitten jännätään, koska menkat alkavat ja mille päivälle saan varata labra-aikaa. Tämän kymmenen päivän kuurin aikana on kyllä ärsyttänyt tavallista enemmän. Tuntuu, että aivan mitättömän pienetkin asiat saavat aikaan aivan valtavan ärsytyksen. Mies parka. Tuntuu, etten ole oikein ollut hyvällä päällä ollenkaan näiden hormonien takia. Ja kun koko ajan joku pieni asia ärsyttää, lopulta alkaa turhauttaa ylipäätänsä, koska ärsyttää. Todella inhaa. Toivottavasti nyt ensi viikolla tämä mieli tästä hieman tasaantuisi ja olisin edes vähän paremmalla päällä.

Yleensä ystävät saavat minut aina paremmalle tuulelle ja pystyn helposti unohtamaan omat murheeni, mutta tänä viikonloppuna taisin olla maailman huonoin kämpän emäntä tämän ärsytykseni kanssa. Vaikka olikin aivan ihanaa, että meillä oli vieraita viikonlopun ajan, toivottavasti seuraavalla kerralla olen parempaa seuraa. :D

Kävimme tänään katsomassa (Vihdoin!) minun kolmatta ja miehen toista kummilasta. Pojalla on jo melkein kolme viikkoa ikää, emmekä me typerät kummit päässeet aikaisemmin katsomaan häntä. Vähän kyllä hävettää, että venähti näin pitkälle. Mutta poika oli IHANA! Miten hän tuntui niin pieneltä! Miten näin lyhyessä ajassa ehtii jo unohtaa, kuinka pieniä ne ovatkaan? Vaikka ensimmäinen kummilapsemme on jo yli 5 kuukautta, tuntuu että siitä on ikuisuus, kun hän oli noin pieni. Todella suloinen poika. Ärsytyskin katosi, kun sai höpötellä tälle ihanuudelle! :)

Tänään KP77, alaselkää särkee, rinnat ovat turvonneet ja olleet oikeastaan koko kuurin ajan arat. Tänään on ollut jotenkin tavallista surullisempaa katsella lapsiperheitä kaupungilla. Vähän itkettää.

Menetettyjä haaveita(ko?)

Olen haaveillut niin kauan kuin muistan isosta perheestä. Jotenkin se on aina tuntunut siltä omimmalta jutulta, että lapsia on enemmän kuin kaksi. Ainaki kolme tai enemmän. Osaltaan ajatuksiini on varmasti vaikuttanu oma perheeni; pienempiä sisaruksia on kolme ja isän avioliiton kautta kaksi isompaa lisää (Ja kyllä, nämä kaksi isompaa, jotka eivät ole verisukua, ovat minulle aivan yhtä tärkeitä kuin nämä pienemmät verisukua olevat murut.). Ja kuvittelin sen aina olevan mahdollista, kunhan sitten joskus isona löydän sen ihanan miehen, kenen kanssa haluan perustaa perheen. Kun sen miehen löysin, olin onnellinen siitä ajatuksesta, että vielä joskus meillä on paljon lapsia ja pyöritämme arkea yhdessä ja olemme onnellisia. Miten vaaleanpunainen unelma. Btw, vihaan vaaleanpunaista.

Elämä ei sitten mennytkään niin. Jotenkin nyt tuntuu, että näitä haaveita ei koskaan pysty toteuttamaan. Vaikka tiedän, ettei edes koko PCOS ole täysin varma diagnoosi, koska mitään verikokeita ei ole tehty; vain ultra. Ja vaikka minulla olisikin tämä hormonihäiriö, sekään ei ole tuomio siitä, ettemmekö voisi saada lapsia. Tarvitsemme siihen vain vähän apua. Ainakin tähän ensimmäiseen. Voihan se olla, että tilanne on eri ensimmäisen lapsen jälkeen. En tiedä. En ainakaan vielä ole saanut selville, että onko tämä hormonihäiriö joka tapauksessa aina vai voiko tilanne muuttua. Jos joku tietää paremmin, kertokaa toki! :)

Tänään KP68 ja haaveet tuntuu niin kaukaisilta.

Tarinassa eteenpäin...

...kohti lukua, jota en koskaan uskonut tulevan.

Tänään on sitten käyty gynellä katsomassa tarkemmin tilannetta. Ilmeisesti täällä on hormonihäiriö nimeltään PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Käytännössä tarkoittaen sitä, että munasolu ei irtoa eli en ovuloi. Varmaksi ei voi vielä sanoa, koska lääkäri ainoastaan ultrasi munasarjani (Otti oikein kuvatkin. :D). Hän kirjoitti reseptin keltarauhashormoniin. Syön sitä kuurina 10 päivää, jonka jälkeen menkkojen tulisi alkaa muutaman päivän jälkeen. Sen jälkeen käyn verikokeissa kiertopäivien 21-23 välillä. Sitten juttelemaan lääkärin kanssa verikokeiden tuloksista. Lääkäri puhui jo alustavasti, että mahdollinen lääke ovulaation edistämiseksi olisi clomifen. Mutta niin pitkälle en jaksa vielä miettiä.

Miten ihmeessä näin voi käydä..? En koskaan ikinä ole kuvitellut hetkeäkään, että jotain tällaista tulisi eteen. En koskaan. Miten voi olla? Olen ollut koko päivän jotenkin sumussa, en ole ehkä vielä tajunnut koko asiaa. Sisäistänyt. En ole antanut itseni uppoutua ajatuksiin tätä asiaa pohtimaan. Ehkä se itku tulee vielä tässä illalla. Päällimmäisenä mielessä taitaa pyöriä tällä hetkellä sana: epäreilu. Voiko elämä olla tämän epäreilumpaa. Ja nyt, mitä enemmän kirjoitan tätä, sitä surullisemmalta tuntuu, koska nään tämän asian konkreettisesti kirjoitettuna. Alkaa ahdistaa. Musertaa. En jaksa. Nyt mennään henkisesti niin alamäkeen ja kohti syvää pohjamutaa. Ahdistaa. Ehkä saan järkevämpää tekstiä huomenna aikaiseksi. Tai vähän myöhemmin. Ahdistaa. Nyt aion polttaa savukkeen.

KP67 ja ahdistus.

Viikonlopun viettoon

Tällä viikolla on ollut harvinaisen paljon hymyä ilmassa. Täällä kirjoittelee nyt KOLMINkertainen kummitäti! :) Toinen kummipoika syntyi tiistaina 24.9. mitoin 50cm ja 3280g. Vauvarunsas vuosi menossa. Voi kun täälläkin olisi niin paljon onnea. Toisaalta yritän ajatella, että ehkä tällä kaikella on tarkoituksensa; sillä sain eilen puhelun, jossa kerrottiin, että pääsen vakituiseen työsuhteeseen kaupungille. Olen ollut yhtä hymyä siitä puhelusta lähtien. :D Kuinka paljon tämä työ tuleekin vaikuttamaan meidän elämään! Ollaan lähempänä asuntolainahelvettiä ja tottakai tämä työ tuo hirmuisesti turvaa tulevaisuutta ajatellen. Työni tulee olemaan kolmivuorotyötä, joten siinä onkin totuttelemista. Tähän asti kun olen saanut nauttia opiskelijaelämästä ja päivätöistä. :) Olen kuitenkin todella onnellinen tästä, haluan oppia lisää ja saada kokemusta.

Vauvatarina jatkuu kuitenkin taustalla aina vain. Ensi viikon torstaina pääsen lääkärille. Vihdoin. Josko tähän saataisiin vihdoin jotain tolkkua. KP61 jo taas menossa. Ei tuntemuksia menkoista, mutta ei myöskään raskaudesta. Eilen tunsin pistävää kipua vasemmalla puolella alaselässä. Tiedä sitten, mitä tarkoittaa, mutta sattui kovasti eikä voinut jäädä huomaamatta.

Tämä onnellinen nainen lähtee nauttimaan viikonlopusta ystävän luokse koiran kera. Mies jää tällä kertaa kotiin. Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille sinne, jotka täällä jaksaa käydä lukemassa näitä höpötyksiä. :) Nyt täytyy ladata hyvin akkuja, jotta jaksaa ensi viikolla töissä. On tulossa kiireinen viikko töiden puolesta ja onhan ensi viikon lauantaina luvassa ensimmäisen kummipojan ristiäisetkin. Kummitäti jännää nimeä jo kovasti! :)

Testejä ja neulomisterapiaa

Kohtasin perjantaina pelkoni ja uskaltauduin jälleen tuijottamaan tyhjää viivanpaikkaa. Pettymys, ahdistus, epätoivo, suru. Puhdas suru on onneksi aika helppo käsitellä. Jotenkin se on tunteena aika yksinkertainen, eikä niin lamaannuttava kuin esimerkiksi ahdistus. Onneksi suloinen kummityttömme tuli vanhempiensa kanssa yökyläilemään. Piristi kovasti, enkä kerinnyt upottua ajatuksiin ja näin ollen lamaantua. Onneksi on ystäviä. <3

Tänään kävimme ystäväni kanssa Lankamaailmassa. Miten mieltä ylentävää oli seikkailla kaikkien niiden erilaisten lankojen seassa! Ihanaa! Mies ei välttämättä ollut kovin tyytyväinen, kun pääsin kotiin sen suuren kassin kanssa, joka sisälsi x määrän kaiken värisiä ja eri materiaaleista koostuvia keriä. En malttaisi tällä hetkellä muuta tehdäkään kuin neuloa ja saada valmiiksi erinäisiä projekteja. :D

Tänään KP55. Ei menkkoja. Ei raskausoireita. Ehkä mun mielenterveys ei kestä tätä epäsäännöllisyyttä ja epätietosuutta.

Sorruin

Ensiksi! Menkat eivät ole vielä alkaneet! Jeij! Mutta.. myöskään raskausoireita ei ole näkyvissä. Höh!

Olen sortunut ensimmäistä kertaa ostamaan jotain raskauteen ja vauvaan liittyvää tavaraa.. Olen pitänyt sitä periaatetta, että en osta mitään söpöjä lastenvaatteita tai tarvikkeita vauvalle, saatikka itselleni ennen kuin plussa on saatu todelliseksi. Jotenkin en halua niitä asioita vielä ympärilleni muistuttamaan siitä, ettei täällä ole vielä ketään käyttäjää näille tavaroille. Mutta sitten joskus, kun plussa tulee (toivottavasti) en aio enää estellä mielihalujani ja aion nauttia jokaisesta pienestä asiasta, mikä valmistaa meitä vauvan tuloon. Ja nyt tältä kaikelta periaatteiden noudattamiselta menee pohja, kun tunnustan tilanneeni eräät äitiyshousut.. Olivat alennuksessa ja niitä voi käyttää muutenkin, kuin vain raskaana. Hyvä puolustus. Hienosti selitin tämän itselleni, että nämä voin tilata. Olen siis todellakin sortunut ja murtanut itsehillintäni. Oi voi. :D Olenhan siis aikaisemmin ostanut joitakin kirjoja aiheeseen liittyen ja lukenut niitä innolla. Mutta mitään vaatteita en ole vielä koskaan tilannut/ostanut. Ja neulomista lapselle ei siis lasketa, eihän?! :D Yritän vain pienentää tätä massiivista lankavarastoa johonkin hyödylliseen.. Ai että, osaan selittään asiat itselleni hyväksyttävään muotoon.

Tänään siis KP52. Ei merkkejä punaisista valoista. Maltanko olla vielä tekemättä testiä..?

Pikainen valitusvirsi

Menkkamaista särkyä alaselässä; NOUUUU! KP49, onko se tämän kierron luku..? Mene ja tiedä. Huoh. Yritetään pysyä positiivisena. 2,5 viikkoa lääkäriaikaan. Kaipaan vastauksia.

Kaipaan lasta.

Piinaa ja iloista mieltä

Tänään ollut jotenkin kovin hyvän mielen päivä. Olen siis ollut erityisen hyvällä tuulella ja aikaansaava. Sain petivaatteita vihdoin pestyä, kävelin Chilin kanssa auringossa äitelle. Oli ihanaa pukea lyhyet farkkushortsit ja t-paita päälle ja nauttia lämmöstä. Vielä syyskuussa! Mieltäni ei edes masentanut, kun perille päästessäni huomasin, ettei ketään ollut kotona. Keitin vain itselleni kahvia ja nautiskelin siitä terassin rappusilla. Jotenkin odottava fiilis. Ensi viikonloppuna olisi suunnitelmissa juhlia rakkaan ystävän syntymäpäivää. Taidan piinailla sinne asti. Tokihan menkat voivat alkaa ennen sitä, mutta jos eivät; teen testin vasta seuraavana lauantaina. Siihen asti piinaillaan. :)

Työrintamallakin menee erityisen hyvin. Elokuussa pääsin jatkamaan sijaisuuttani kehitysvammaisten työ- ja päivätoimintakeskuksessa ja tällä tietoa sopimus jatkuu marraskuun alkuun asti. Odottelen myös malttamattomana tietoa, josko tulisin valituksi kehitysvammaisten asumisyksikköön vakituiseen virkaan. Olisi niin lottovoitto, jos saisin paikan. En ole suurimmissa unelmissanikaan osannut realistisesti haaveilla vakipaikasta tämän ikäisenä. Olen todellakin ollut varautunut tekemään sijaisuuksia vielä pitkään, ennenkuin saisin vakipaikan. Jännittäviä aikoja siis myös tällä saralla. Vakituinen työpaikka toisi vain niin suurta turvaa kaikelle elämiselle. Tokihan kaikki tapahtuu nyt samaan aikaan. Mutta kukapa tätä elämää osaisi ennustaa etukäteen.

Yrityskierto 6 on siis nyt menossa ja kiertopäivällä 48; ei oireita mahdollisesta raskaudesta, mutta ei myöskään mahdollisista menkoista. :) Nyt laitamme pystyyn leffailtaa ja tämä vauvakuumeilija alkaa neulomaan joululahjoja rakkaille kummilapsille. <3 Ikävä niitä muruja.

Pilvilinnoja

Jopas aika juoksee, enkä meinaa pysyä perässä! Olen tässä hetken ajan jo kehitellyt mielessäni sellaista pientä ja varovaista haavetta, että voisinko olla raskaana. Onnistuisipa tästä kierrosta. Voisiko olla millään muotoa mahdollista, että tästä kierrosta voisi onnistaa.. Sitten aina yritän palauttaa mieleni takaisin maan pinnalle ja valmistaudun tulevaan pettymykseen. Pessimisti vie lähes aina voiton. Vaikkakin optimisti-puoleni on ollut yllättävän paljon viime aikoina esillä. Jollain tasolla pidän näistä piinapäivistä, kun ei voi varmaksi tietää ja voi kuvitella olevansa raskaana. Samaan aikaan kuitenkin tiedostan sen tosiasian, ettei mitään selviä oireita ole ilmaantunut, joten turhaan kuvittelen. Kuitenkaan punaiset valot eivät ole vielä syttyneet. Se pieni toivon kipinä on jossain. Hyvin pienenä. Vain aika näyttää, sammuuko se kipinä vai kasvaako elinvoimaiseksi liekiksi.

Jos sitten lukuja selventämään näitä ajatuksia. Tänään siis menossa KP46 ja jos olen lukenut kroppaani oikein, niin mahdollisesta ovulaatiosta olisi nyt 15 päivää. Eli menkkojen tulisi alkaa lähipäivinä, jos siis alkavat. Olen ehkä nimittänyt itseäni masokistiksi joskus aikaisemminkin, mutta en vielä malttaisi tehdä raskaustestiä. Haluan nauttia näistä pienistä positiivisista ajatuksista vielä hetken, ennen kuin kohtaan pessimistisellä asenteellani sen negatiivisen raskaustestin. Nyt voin vielä varovasti kuvitella haaveen toteutuvan ja nauttia siitä pienestä mahdollisuudesta. Tulen sitten tänne vuodattamaan maailman epäreiluutta, kun menkat alkavat.

Postia

Tänään se tuli postissa!! Kutsu erikoislääkärien poliklinikalle gynekologille. Jeij! Ehdin jo vaipua epätoivoon, että meidät oli unohdettu, mutta ei sittenkään. :) Valitettavasti aika on vasta 3.10. torstaina, joten saa vielä kuukauden verran odotella sinne pääsyä. Mutta joka tapauksessa mieltä piristää kummasti tämä tieto! :) Ja voihan tässä toteutua se hartain toive jopa ennen tätä käyntiä. Miten pieni paperinpala voikaan saada ajatukset käännytettyä yhtäkkiä niin positiivisiksi.

Eilen huomasin menkkamaista särkyä alaselän alueella. Pohdimme hyvän ystävän kanssa, että olisiko se mahdollisten alkavien menkkojen aiheuttamaa vaiko olisiko kyseessä ovulaatio. Tällä hetkellä näyttäisi ovulaatiolta, koska särky on helpottanut eikä menkkoja näy. Jos ovulaatio ajoittuisi näille main ja siitä pari viikkoa eteenpäin alkaisi menkat, niin kierto olisi aika liki edellisen kiertoni lukemia. Voisiko tosiaan olla niin, että tämä epäsäännöllisyys alkaisi vihdoin pikkuhiljaa tasoittua..? Kumpa niin olisi..

Tänään KP32 ja me lähdetään ulos syömään! :)

Kauhukuvia

Netin keskustelupalstat pitäisi kieltää kokonaan! Yritin etsiä tietoa siitä, miten klamydian sairastaminen voi vaikuttaa raskautumiseen. Todellakin kaksi vuotta sitten tuli ilmi, että meillä oli klamydia miehen edellisen suhteen kautta ja tauti oli oireettomana muutaman kuukauden, ennen kuin hoidettiin. Nyt kun luin ihmisten kokemuksia, ahdistus ja stressi valtasi mielen aivan kokonaan! Toisaalta pääni sanoo, ettei nyt hätiköidä, kyllä kaikki järjestyy, mitään tarkempia tutkimuksia ei ole vielä tehty, ei saa panikoida. Toisaalta taas päässäni huutaa ääni, joka kirkuu kaikilla voimillaan, ettemme koskaan tule saamaan omia biologisia lapsia, kaikki on menetetty, mitään toivoa ei enää ole. :D Mitenkähän tästä sekamelskasta löytäisi jonkin järjestyksen. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.. En pysty pukemaan enempää sanoiksi. Nyt vain ahdistaa. Missä se kutsu gynelle viipyy?!

Toivoen parasta ja peläten todellakin pahinta. KP28.

Odottelua ja ahdistusta

Lääkäri kehoitti vielä lopuksi, ennen kuin lähdin takaisin töihin, että jatkatte vain ihan normaalia elämää. Mitä se normaali elämä tällä hetkellä on? Hoidan kyllä työni ja kodin ja laskut ja tietenkin Chilin, rakkaan karvaisen lapsemme, mutta mitä ne normaalit ajatukset ovat? Odottelua, murehtimista, lisää odottelua, ahdistusta, surua, epätietoisuutta ja enemmän ahdistusta. Tottakai se heijastuu omaan olemiseen. Silloin menee hyvin, kun koko ajan on jotain tekemistä ja voi työntää ahdistuksen taka-alalle. Mutta joka hetki, kun pysähtyy ja on hetken paikoillaan, valtava negatiivisten tunteiden aalto pyyhkäisee ylitse ja on työn ja tuskan takana selvitä siitä aallokosta. Joka päivä on aina vain vaikeampaa ja vaikeampaa nostaa hymy huulille ja esittää reipasta. Ajatuksissa pyörii miljoona kysymystä ilman vastauksia. Ja koska ne vastaukset saa? En todellakaan tiedä. Ja se vasta kuluttaakin.

Joskus meidän alkuaikoina, kun näimme vain viikonloppuisin, ikävä oli suuri tunne. Muistan sen niin elävästi vieläkin, kun ikävä oli niin kova, että rintaan fyysisesti sattui. Kuinka yritti saada unta ja puristi silmiä tiukasti kiinni, mutta uni ei vain tullut ja jäljelle jäi vain puristava ja ahdistava tunne, kun kaipasi toisen viereen niin kovasti. Nyt ne illat ovat tulleet takaisin. Miten ihmeessä tämän jaksaa uudestaan. Ja kuinka kauan tätä odotuksen odotusta täytyy vielä jaksaa. Lapsen kaipuu on varsin suuri tunne.

Tänään KP23. Missä se kutsu gynelle viipyy?

Tarinan toinen osa

Tänään klo 9.00 kävin omalääkärillä. Selitin tilannettamme, kuinka olemme vuoden ajan olleet ilman ehkäisyä raskautumistarkoituksessa ja kuinka kiertoni eivät todellakaan olleet tasaantuneet. Lääkäri kyseli tarkentavia kysymyksiä ja oli ystävällinen ja ymmärtäväisen oloinen. En ainakaan huomannut mitään negatiivia ilmeitä tai ihmetyksiä, mitä etukäteen pelkäsin. Pelkäsin todella, että saattaisin itseni naurunalaiseksi, koska ikää ei ole vielä tämän enempää. Onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lääkäri sanoi kohdunsuun olevan siisti ja munasarjojen tuntuvan normaalilta. Ja miten kaikki jatkuu? Saan kutsun gynelle, jossa ultrataan ja katsotaan, että kaikki on toivon mukaan hyvin. Ja keskustellaan jatkosta tarkemmin, aloitetaanko jotain lääkitystä. Toivottavasti kaikki kääntyy vielä parhain päin. Toivon sitä todella.

Tänään KP18. Hyvää yötä ja kauniita unia! :)

Paluu arkeen uutisten kera

Ei, en ole raskaana. Mutta sain eilen itsestäni irti sen verran, että uskaltauduin soittamaan itselleni lääkäriajan. Ensi viikon torstaina klo 9 pääsen omalääkärille kertomaan tilanteestamme. Jotenkin sen puhelun jälkeen tämä koko asia tulee enemmän ja enemmän todelliseksi. Olemmeko me nyt sellainen pariskunta, joka kärsii lapsettomuudesta? Kuulummeko nyt niihin? En voinut koskaan kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen. En koskaan epäillyt, että meillä olisi mitään ongelmia tällä alueella. Äidilläni on neljä lasta, mummullani on neljä lasta, joihin sisältyy yhdet kaksoset. Mieheni äidillä on neljä lasta. Olemme molemmat nuoria, joten miksi emme ole vielä onnistuneet. En edelleenkään kuitenkaan halua uskoa siihen, että meissä olisi oikeasti sen kummallisempaa vikaa. En suostu uskomaan, ennenkuin joku vääntää minulle rautalangasta, että vika olisi jossain muualla kuin sekavissa kierroissani. Ehkä kaikki vielä kääntyy parhain päin. Toivottavasti meidät otetaan tosissaan lääkärillä, eikä naureta päälle. Vaikka yksinhän sinne menen, mutta edustan meidän molempien ajatuksia. Toisaalta pelkään hirmuisesti ja toisaalta taas odotan sitä torstaita kuin kuuta nousevaa. Yli viikko vielä! Unohdinkin kirjoittaa; YK5 jäikin sitten lyhyimmäksi tähän asti eli 45 kiertopäivää. Ja lueskelin edellistä postaustani, niin tasan 14 päivää sen jälkeen, kun olin tuntenut menkkamaisia kipuja, punaiset valot syttyivät. Eli voisiko olla, että ovuloin juuri tuona päivänä? Toivoa ei ole menetetty.

Tietenkin on pakko mainita, että täällä kirjoittelee nyt toiseen kertaan tuore kummitäti! Elokuun kummipoika syntyi lauantaina 3.8. mitoin 51cm ja 3405g. Ihana pikkuinen, jota pääsin eilen tuoksuttelemaan. Ja tietenkin sain kuulla kommenttia; "No olettekos te seuraavia?!". Huoh. En ehkä koskaan totu reagoimaan tuollaisiin kommentteihin jotenkin normaalisti. Se kysymys yllättää aina uudelleen ja uudelleen, enkä tiedä mitä sanoa. Päällimäisenä tulee vihastuminen ja suunnaton suru. Kenties soppaan lisätään vielä loukkaantuminen, vaikka aina tällaisia kysymyksiä esittäneellä ihmisellä ei ole pienintä tietoakaan meidän asioista. En ehkä saisi suuttua, koska ihmiset eivät vain tiedä loukanneensa. Kukapa osaisi arvata, että meidän ikäisillä nuorilla on jo vuosi yritystä takana.

Vuosi. Miten se kuullostaakin niin surullisen pitkältä ajalta. YK6 KP9.

Odottamattomia tuntemuksia

Tänään on ollut menkkamaisia kipuja koko päivän. En osaa sanoa, voisivatko olla oviskipuja vai jopa tarkoittaa sitä, että kiertoni olisi tasaantumassa. Tänään KP31, joten olisi aivan mahtavaa, jos kierto todellakin alkaisi olemaan normaaleissa lukemissa. Jos tämä kierto on kutakuinkin inhimillisen pituinen, taidan lykätä lääkäriin soittamista. Haluan yrittää ensin ilman apuja, koska en vieläkään jaksa uskoa siihen, että meissä olisi muuten vikaa. En halua uskoa siihen. Kiertoni vain tuottaa päänvaivaa. Ainakin niin uskottelen itselleni viimeiseen asti.

Taidan hakea lääkkeen näihin särkyihin ja alkaa katsomaan elokuvaa. Koska olen niin lomalla! :)

Todellisuus iskee vasten kasvoja

Pikkuhiljaa mieleen alkaa pesiytyä pelottava ajatus siitä, että mitä jos meissä onkin jotain vikaa. Jotenkin vasta nyt olen alkanut sisäistämään sitä tosiasiaa, että me olemme oikeasti kohta yrittäneet vuoden. Vuoden! Nuoret ihmiset! Niinkuin eräs läheinen totesi karusti: "Eihän nuorien tarvitse kuin istua samalle penkille, niin ollaan raskaana!" En ole ehkä koskaan purrut hammasta niin lujaa yhteen ja vääntänyt väkisin tekopirteän hymyn huulilleni. Tietenkään hän ei tiennyt meidän tilannetta, mutta silti tämän tasoiset kommentit loukkaa kovasti. 

En olisi voinut vuosi sitten kuvitellakaan, että tässä sitä ollaan edelleen kahden eikä raskaudesta tietoakaan. Sen verran kyllä osasin ajatella realistisesti, että en uskonut heti tärppäävän, enkä välttämättä edes puolen vuodenkaan jälkeen. Mutta jotenkin luotin siihen, että kyllähän me nyt vuoden päästä vähintään raskaana ollaan. Ja paskanmarjat. Miten ihmeessä me voimme kuulua siihen 10% väestöstä, joka ei tule vuodenkaan jälkeen raskaaksi?! Miksi? Miksei kroppani voi toimia normaalisti??!? Epätoivo. 

Vuosi. Pian se on täynnä. On aika kohdata todellisuus ja myöntää epäonnistuneensa. Tarvitsemme apua. Masentaa. KP28, eikä tietoakaan menkkojen alkamisesta. Huoh.

Kuulumisia hiljaiselosta!

Kyllä täällä vielä ollaan, valitettavasti ei kuitenkaan raskaana, mutta muuten linjoilla! Hiljaiseloon ei ole ehkä sen parempaa syytä, kuin suuri luovuttajafiilis sekä innostuksen ja ajan puute. Nyt ollaan ansaitulla kesälomalla ja yritetään saada jotain puhtia ja ryhtiä tähän kirjoittamiseen.

Meille todellakin kotiutui 6-vuotias samojedi Chili, joka on ollut omiaan lievittämässä tämän vauvakuumeilijan stressiä. Ihana "maman kulta" on rauhallinen ja kiltti ja oikein sopiva perhettä ajatellen. Nyt jo ajattelee, että kuinka sitä on oikein selvinnyt ilman koiraa tähän asti?! Joskus, kun jää haaveilemaan; silmissä juoksee vuodet, eikä osaa kuvitella elämää ilman Chiliä. Olemme luultavasti astuneet sellaiseen koiranomistajan elämään, että tästä lähin meillä tulee aina olemaan koira. :D Olen kyllä suunnattoman onnellinen tuosta karvaisesta lapsesta. <3

Toukokuun kummityttömme syntyi tiistaina 7.5. mitoin 48cm ja 2980g. Ristiäisetkin jo olivat pikavauhdilla noin kolmen viikon iässä ja prinsessa sai nimekseen Ellen. Kummitädin rakkaus on varastanut sydämeni aivan kokonaan! Pieni nainen kasvaa hirmuista vauhtia ja on tässä kahden kuukauden iässä saavuttanut noin 5,5kg painon ja pituuttakin on jo reilusti yli 50cm. Terve ja tomera tyttö on kyllä tuosta pakkauksesta kasvamassa. :) Elokuun kummipoika on vielä tulollaan, kylläkin aivan viimeisillään. Saattaa hyvinkin olla, että elokuu vahtuukin heinäkuuksi. Erittäin vilkas poika on jo monet kerrat ilmoitellut olemassaolostaan kummitädille liikkuen varsin näkyvästi. Pienoista odotellaan jo kovasti. Lokakuun kummilapsellamme on yksiössään oleilu sujunut hyvin ja ongelmitta. Toivottavasti kaikki myös jatkuu hyvin. Miten vauvarikasta aikaa tämä vuosi. Olen kyllä erittäin kiitollinen kaikista näistä pienistä. Ja todella otettu, että meitä on pyydetty kummiksi. Kunniatehtävä, jonka haluan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. :)

No jos nyt sitten vähän omiakin lukuja tähän väliin. YK4 venyi, venyi ja venyi ja oli loppuviimeksi 110 päivää pitkä.. 110!!! Aivan tajutonta.. Punaiset valot olivat kuitenkin ihan normaalit, eivätkä poikenneet muista kierroista muuta kuin pituuden puolesta. Nyt eletään siis YK5 ja KP25. En edes osaa odottaa valojen syttyvän vielä pitkään aikaan. Saa nähdä, kuinka käy. Elokuussa alkaa tulla se vuosi täyteen, kun pillerit on jätetty pois, joten edessä on soitto neuvolaan. Josko sitten saisi jotain kierron tasaamiseksi. En ainakaan vielä usko ollenkaan siihen, että meissä olisi jotain vikaa. Ovikseen on vain ollut niin hankalaa osua.

Kyllä me vielä joskus saadaan se plussa. Vielä joskus. Onneksi on karvainen lapsi, jota voi helliä. Ja kummilapsiakin siunaantuu koko ajan lellittäväksi. Omasta tilanteesta huolimatta tunnelma on hyvä ja olen pystynyt rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Siitä taitaa saada kunnian tässä kohtaa YSTÄVÄT. <3

Tunnustus ja uusi perheenjäsen

Sain tunnustuksen Sohvilta! Kiitos paljon! On aina mukava saada kuulla, että joku seurailee meitä. :)
Jaan tunnustuksen seuraaville ihanaisille, joita seurailen tarkkaan:
Elämää lasinsirpaleilla
Haaveena oma muru
Helistellen
Odotettu unelma
Tasapainottelua

Sitten meidän uudesta perheenjäsenestä, joka ei valitettavasti ole se eniten toivotuin, mutta ihana kuitenkin. Nimittäin meille on tällä tietoa tulossa koira! Lauantaina olisi tarkoitus lähteä hakemaan 6-vuotiasta samoedi-urosta, joka kantaa nimeä Chili. Vähän kyllä jännittää, koska päätös koirasta tuli todella nopeasti, eikä kumpikaan meistä ole vielä oikein sisäistänyt asiaa. Joka tapauksessa olen innoissani tästä karvapallosta! Eniten tällä hetkellä huolettaa, että jos Chili ei pidäkään meistä. Jos hän ei viihdykään meillä tai ei osaa kiintyä meihin enää, vaikkapa ikänsä puolesta. Asia ei kuitenkaan muutu murehtimalla, vaan täytyy olla kärsivällinen ja katsoa, kuinka meillä sujuu. Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin. :)

Toukokuun kummilapsemme kävi neuvolassa keskiviikkona ja oli jo laskeutunut hienosti. Painoarvio pyörii 3,4 - 3,6 kg välillä. Toinen on edelleen niin siveellinen, eikä suostu kertomaan, onko tyttö vai poika. Murunen on kuitenkin pikkuhiljaa valmis syntymään. Voi kun kummitädin rakkaus olisi jo pian täällä! <3 En malttaisi millään odottaa häntä!

Jos sitten vielä omia lukemia; tänään menossa KP40 eikä tietoakaan kierron tasaantumisesta. Ovistestit on kyllä jäänyt aivan totaalisesti, koska ajatukset ovat olleet aivan muualla; pääsiäisen vietossa, koirassa, juuri alkaneissa töissä ja valmistujaispäivässä. Huomenna saan vihdoin todistukseni ja olen virallisesti valmis lähihoitaja. :) Huomenna juhlin rakkaan ystävän kanssa ja rentoudun. Tällä hetkellä on sellainen olo, että edesautan raskautumista parhaiten, kun en stressaa ja mieti asioita liikaa. Silloin ahdistun aivan liian helposti. Paljon paljon tsemppejä muille odotuksen odottajille ja muistetaan välillä rentoutua!

Tuntemuksia

Tänään menossa KP26 ja vatsani on tuntunut kovin oudolta. En oikein ole varma ovatko nämä jomotukset menkkamaisia vai mitä vai onko iskemässä vatsatauti. Joka tapauksessa, olo on ollut kummallinen. En ole testaillut ovistesteilläkään, koska suunnittelin testaavani vasta ensi kuun alussa kahden edellisen kierron perusteella. Saa nähdä, olisiko kierto vähän lyhenemässä vai onko tämä jotakin aivan muuta. Raskauteen en kuitenkaan jaksa uskoa. Se olisi liian hyvää ollakseen totta. Toisaalta, koulu on käytännössä kokonaisuudessaan ohi ja olo on todella rento pitkiin aikoihin. Nyt oikeastaan vasta huomaa, kuinka stressaantunut sitä onkaan ollut. Ja miksei sekin olisi voinut vaikuttaa kiertoihin.

Sain tänään ihania uutisia; elokuun kummilapseni oli näyttänyt varsin selkeästi rakenneultrassa olevansa POIKA! Olen niin onnellinen! Kummipoika! <3 En malta odottaa, että hän syntyy. Nyt voin huoletta olla neulomatta vaaleanpunaisia tekeleitä tälle rakkaudelle. Toukokuun kummilapsemme sen sijaan on ilmeisesti päättänyt pitää meidät jännityksessä syntymään saakka. En malttaisi odottaa häntäkään. Kuullostan ehkä vähän pöhköltä, mutta olen vain niin innoissani näistä lapsista. Haluan olla heille paras mahdollinen kummi. Ja tätä pöhköyttä konkretisoidakseni; olen mm. miettinyt, mitkä olisivat ensimmäiset sanani heille, ja että alkaisin hieman myöhemmin askartelemaan lorupusseja heille. En sentään ole vielä loruja valinnut, mutta ei sekään kaukana ole ollut. :D Ja tietysti miettinyt ja pähkäillyt kaikkea mahdollista näiden väliltä. :D

Nyt voisin pikkuhiljaa suunnata nukkumaan ja huomista, viimeistä koulupäivää kohti.. :)

Kummimahoja

Tänään pääsin tuijottelemaan toista kummimahaa moneksi tunniksi. Raskausmaha on mielestäni vain niin sanoin kuvaamattoman kaunis. Kuinka se pyöristyy pikkuhiljaa ja tietää, kuinka rakastettavaa ja arvokasta siellä sisällä kasvaa. Olin niin onnellinen läheiseni puolesta, kuinka hän kertoi tuntevansa vauvan liikkeitä ja mitä nimiä hän oli miettinyt. Tuijottelin monia ultrakuvia, varmasti typerä ilme naamallani, aivan haltioituneena. Voi kun meilläkin vielä joskus..

Huomenna pääsemme koko viikonlopuksi ihailemaan toista kummimahaamme. Siellä ollaankin jo paljon pidemmällä ja vatsakin alkaa olla jo kokoa L. :D Tuleva Isimies saa meiltä syntymäpäivälahjaksi lahjakortin, jossa hän saa oikeuden käyttää kummeja lastenhoitoapuna aina kun tarvitsee. Tietenkin meidän allekirjoituksilla ja puhelinnumeroilla varustettuna. :) Täytyisi saada tuota kastemekkoa neulottua eteenpäin, ettei tule kiire. Tuntuu vain, että muuten on koko ajan niin kiirettä, ettei kerkiä hengähtää ollenkaan. Mutta toivottavasti tämä tästä tasaantuu. :)

Aurinkoista kevään odotusta kaikille! Toivottavasti pakkaset laskisi jo ja pian.

Tilannekatsausta

Hiphei, menkat ovat loppuneet jo muutamia päiviä sitten, eikä kummallista tiputteluvuotoa ole esiintynyt niinkuin edellisissä menkoissa. Nyt mennään KP9 ja rauhallisella mielellä. En oikein ole vielä päättänyt, missä vaiheessa ovulaatiota alan testailemaan, mutta suunnitelmissa on, että tässä kierrossa testaillaan ahkerammin kuin edellisessä. Kouluhommat edistyy ja stressitaso laskee samaa tahtia, kun saa jotain aikaiseksi. Ihana tunne, kun ei käy suorituskykynsä ylärajoilla koko ajan. Halutkin ovat palanneet; nuo kun olivat kummallisesti kadoksissa muutaman viikon. Josko tämä taas tästä. Täällä ei oikeastaan mitään muuta ihmeellistä tällä hetkellä. Koulu vie niin paljon ajatuksia, ettei ole kerinnyt murehtimaan raskautumisen haasteita.

Koulusta tulikin mieleeni; tänään kuuntelin hieman huvittuneena koulukavereideni keskustelua perheenperustamisen suunnittelusta. Sain vaivoin pidettyä naamani peruslukemilla, kun he suunnittelivat, kuinka ajoittaa lapsen syntymä, niin ettei ole loppuvuodesta syntynyt. Hah, niin helppoahan se on. Siitä vain lasketaan mieluisa syntymäpäivä ja lasketaan koska pitäisi laittaa alulle. He saivat sen kuullostamaan niin uskomattoman helpolta. En sitten kuitenkaan viitsinyt pilata heidän pilvilinnojaan itselleni ominaiseen sarkastiseen sävyyn, että kyllähän se totta tosiaan näin. Ei niin mitään ongelmaa. :D Myönnän kyllä, että olen itsekin joskus naperona ajatellut yhtä naiivisti, mutta en kyllä enää vuosiin. Ja nämä toverit ovat kuitenkin kaikki minua vähintään vuoden vanhempia.

Psst! Paljon paljon onnea Elämää lasinsirpaleilla -blogille! Toivottavasti kaikki sujuu mallikkaasti. :)

YK4

Sieltähän se sitten eilen alkoi, vihdoin! Nyt siis KP2 ja yrityskierto 3 sai kunnioitettavat 68:n lukemat. Eli onko nyt todellakin niin, että minun kiertoni on yli kaksi kuukautta..?! On kyllä huvittavaa välillä lukea, kuinka jollekin on jossain 35:n päivän kierto "pitkä" kierto.. En tiedä sitten, mitä tässä pitäisi tehdä. Pitäisikö odotella siihen elokuuhun, jotta vuosi tulee täyteen ilman pillereitä ja soitella neuvolaan vai soittelenko uudestaan jo nyt. Toisaalta, nyt kun nämä kaksi viimeistä kiertoa on ollut lähes samoissa lukemissa, niin voisi uskaltaa laskea sen varaan ja yrittää bongata ovista näiden perusteella. Odotuksen odottajan aika on luvattoman pitkä. Olen kuitenkin joka tapauksessa iloinen, että menkat alkoivat vihdoin. Sehän tarkoittaa vain sitä, että kroppa kuitenkin toimii, hieman hitaammalla tahdilla, mutta toimii kuitenkin. :) Nyt pitäisi vain saada tätä stressiä laskemaan.. Esimerkiksi tekemällä tuon koulun eteen jotain, eikä vain kirjoitella blogia..

Oikein rentouttavaa viikkoa sinulle, joka jaksat lukea näitä höpinöitä! :)

Pettymys ja epätoivo

Miten tutuksi onkaan nuo tuntemukset tulleet. Raskaustesti näytti jälleen negatiivista, niinkuin kaikki aikaisemmatkin testit. Yritän siis tänään paiskata kaikki negatiiviset tuntemukset nurkkaan ja nollata päätäni mitä parhaimmassa seurassa. Ystävät. Niin korvaamattomia ihmisiä. Haluan uskoa vahvasti siihen, että pystyn tänään pitämään hauskaa kaikkien näiden asioiden keskellä. KP65 ja menkkoja odotellessa.

Huonovointisuutta(ko)?

Olen yrittänyt ottaa tähän kirjoittamiseen sen asenteen, etten kirjoittele jokaisesta pikku vihlaisusta tai nipistelystä. En sitten tiedä, kuinka hyvin olen onnistunut tässä yrityksessä, mutta tänään tunsin ehkä ensimmäistä kertaa selvästi muutoksia olotilassani. Nimittäin, tänään töissä yhdeksän aikaan olimme kahvitauolla huomasin olevani voimakkaasti huonovointinen. Huono-olo tuntui heti kylkiluiden alapuolella, selkeästi ylempänä kuin tavallisesti, jos sairastaisin vatsatautia tai kyse olisi menkoista. Se oli kummallinen tunne, enkä oikein osaa sitä selittää, mutta sain kyllä taistella, etten juossut kahvimukin äärestä vessaan oksentamaan. Kun kahvilta päästiin, menin kuitenkin varmuuden vuoksi käymään vessan puolella hengittelemässä syvään ja arpomassa, että oksennanko vai en. En sitten kuitenkaan oksentanut ja huonovointisuus laantui tunnin kuluessa. En todellakaan tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, saati sitten uskalla ajatella, että voisiko tämä olla sitä toivomaani huonovointisuutta. Mutta kuviteltua tämä ei ainakaan ollut, koska niin paljon sain tehdä töitä sen eteen, etten oksentanut.

Aloin miettimään, että mistä se olisi voinut johtua. Yksi vaihtoehto on eilen syömäni valmispakastekiinalaisateria (Onkohan tuo edes minkään säännön mukainen sana..?! :D). En suosittele, maistui aika kamalalta. Samaa mieltä olivat mies ja veljeni. Täytyykin tänään kysyä heiltä, onko heille ilmaantunut mitään kummallisia oloja. Raskaustestiä en kuitenkaan tee ennen torstaita. En uskalla. En haluaisi pettyä. KP63.

Luvut vain kasvavat

KP61. Miten mukavaa. En ole uskaltanut tehdä raskaustestiä. Vielä. Ajattelin odottaa vielä muutaman päivän  ja testailla torstaina. Suunnitelmissa on lähteä juhlimaan hyvän ystäväni kanssa, joten se saa olla hyvä syy testaamiselle. Tietenkin olettaen, että menkat eivät ilmesty ennen sitä. Greippimehua olen "nautiskellut" ahkerasti koko viikon ajan. En oikein tiedä, mitä mieltä olisin kyseisestä juomasta. Se maistuu ihan hyvältä aluksi, mutta jälkimaku vetää naaman aika kurttuun. Jollain kierolla tavalla pidän kuitenkin siitä.

Eilen join seurana hieman alkoholia. Kyllä, olen hirveä ihminen, joka vaarantaa mahdollisen lapsensa terveyden heti alkumetreillä. Mutta muistan kuulleeni joskus jostain (Kyllä, erittäin luotettavalta kuullostavaa tietoa..), ettei alkoholin tai muiden myrkkyjen tulisi vaikuttaa mahdolliseen alkioon ennen kuin istukka alkaa toimimaan ja näin ollen on yhdyssiteenä äidin ja alkion verenkierrolle. Lohduttaudun siis tähän tietoon. Huomasin kyllä illan aikana uuden "oireen"; aivan kuin minulle olisi noussut kuume. Ehkä kuvittelen ja se onkin aivan normaali alkoholin vaikutus. Meillä suvussa on sellainen kiusaus, että kun juomme vähänkin alkoholia, posket alkavat helottaa saman tien aivan punaisina. Se on oikeastaan enää vain varsin huvittavaa. Niin eilenkin kävi, mutta myös muuten lämpö nousi. Veljeni ja mieheni olivat kanssani samaa mieltä, että otsani tuntui tavallista lämpöisemmältä. En sitten kuitenkaan jaksanut alkaa kuumetta mittailemaan, enkä kyllä oikein luota tuohon meidän kuumemittariin muutenkaan.

Nyt kuitenkin odottelen pelon sekaisin tuntein torstaita ja mahdollisten menkkojen alkamista. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

Syön sanani..

..jälleen. Kun niin ajattelin, etten ala kokeilemaan mitään poppaskonsteja, niin enkö tänään hetken mielijohteesta ostanut greippimehua. Että näin. Kykenen näköjään aina vain uudestaan ja uudestaan yllättämään itseni omalla toiminnallani. :D

Tänään menossa KP55. Ei kuulu menkkoja. Valkovuoto on kyllä ollut tavallista runsaanpaa viikonloppuna. Olisiko voinut olla mahdollisen oviksen merkki vai valmistautumista mahdollisiin menkkoihin. En tiedä. En jaksa miettiä, kun ahdistun vain. Pikku hiljaa alkaa stressikin helppottamaan, kun näyttösuunnitelma on tehtynä ja harrastukseni kurssin ensimmäinen osa jo takana päin. Opinnäytetyö vaatisi ehkä huomiotani aika paljon enemmän, mutta odotan edelleen sinnikkäästi kiinnostuskiikareideni löytymistä. Pointtini oli joka tapauksessa se, että stressi on laskenut ja se taas toivottavasti vaikuttaa positiivisesti tämän tarinan etenemiseen.

Pakko vielä hehkuttaa; meidän kummimahakin oli käynyt perjantaina neuvolassa ja nyytin painoarvio oli 1,4kg! Kaikki oli muutenkin hyvin ja siveyden sipuli oli kääntynyt raivotarjontaan. :) Pian meistä tulee kummeja ja saamme purkaa tätä lapsenkaipuutamme pikkuiseen kummilapseen. Odotan häntä jo kovin! <3

Pientä pyykkiä

Mennään KP51 ja epätietoisuus jatkuu.. Ei merkkejä menkoista tai raskaudesta. Ainoastaan kummallista hermokipua on tuntunut oikealla puolella alaselässä. Mutta se nyt ei sano yhtään mitään yhtään mistään.

Tänään ollaan tuon miehen kanssa laitettu olohuonetta uusiksi ja mukavahan tästä tuli. Jalat on kyllä aivan poikki, enkä ajatellut liikkua tästä sohvalta enää mihinkään muualle kuin sänkyyn. Pesin myös villapyykkiä ja laitoin samalla tekemäni villavaippahousut pesuun. En pysty kuvailemaan sitä tunnetta, kun ripustin pieniä housuja kuivumaan. Se oli jotain uskomattoman ihanaa mielikuvituksella höystettynä. Onneksi oli vielä paljon tavaroita järjestettävänä, niin en kerinnyt murehtimaan todellista tilannetta.

Ja sitten uutisia; saimme jälleen kerran kuulla erään ystäväpariskunnan odottavan perheenlisäystä. En enää tiedä, miten suhtautua näihin uutisiin. Ehkä nyt päällimmäisenä tilanne alkaa jopa huvittamaan. Miten tämä voi oikeasti olla mahdollista. Heidän raskautensa on toki vasta todella alussa, mitään varmaa ei voi vielä sanoa, mutta plussattu siellä ollaan. Ja minulla on pieni aavistus, että tätä ei oltu suunniteltu. Vaikka heidän asiansahan se on, mutta tässä kohtaa palaan taas siihen ihmetykseen, että kuinka joku voi tulla vahingossa raskaaksi. Ehkä en tilitä näistä tuntemuksista tämän enempää. Mutta olemme joka tapauksessa todella iloisia ja onnellisia heidän puolestaan. Mies heistä on mieheni pitkäaikaisimpia ystäviä. Mieskin kyllä totesi, että "Kaikki muut tulevat raskaaksi, paitsi me." Häntäkin harmittaa ja mietityttää selvästi.

Ei auta muu kuin olla rauhassa ja odotella, mitä tapahtuu. Vai tapahtuuko ollenkaan. Onneksi pian alkaa viikonloppu ja voi yrittää rentoutua. Saamme koko viikonlopuksi vieraita ja voimme pitää hauskaa isommalla porukalla. :)

Hei helmikuu!

Nyt eletään KP48:ta eikä todellakaan minkäänlaisia tuntemuksia mahdollisista menkoista saatika sitten mahdollisesta raskaudesta. Olen alkanut epäilemäään, että ovuloinkohan ollenkaan, kun kierrot ovat näin tuhottoman pitkiä.

Kyllä taas vaihteeksi tuntuu siltä, kuin olisi epätoivon aallonpohjalla eikä mitään keinoa päästä sieltä pois. En tiedä, mitä tehdä. En jaksaisi odottaa. En jaksaisi tsempata itseäni joka aamu siihen tilaan, jossa vauvahaaveet huutavat suhteellisen hiljaisina taustalla ja kykenen ajattelemaan ja toimimaan muidenkin asioiden parissa. Välillä tuntuu, että perheen perustamisen kaipuu on aivan lamauttava. Sitten taas toisessa hetkessä koulun aiheuttama stressi lamaa aivan yhtä paljon. Tuntuu, etten pysty rentoutumaan missään kohtaa vuorokautta. Aamulla väsyttää ja stressaa koulu ja työharjoittelu ja kaikki mahdolliset tehtävät niinhin liittyen. Iltapäivällä kotiin päästessäni ajatukset karkaavat lapsiin ja stressaan tätä odotuksen odottelua. Illan mittaan yritän välttää nukkumaan menoa, koska silloin ajatukset pääsevät valloilleen ja lapsen kaipuu tuntuu todella kipeän kuristavalta. Kunnes lopulta stressaan, etten kerkiä nukkumaan enää kuin x määrän tunteja ja aamulla väsyttää jälleen. Kaiken tämän päälle vielä ekstrana harrastuksen tuoma kurssi, joka vaatii myös omat tehtävänsä ja järjestelynsä. On se kumma, kun lapsi ei saa alkuaan tällaisten stressitasojen aikaan. Huoh. Kun vielä keksisi keinon oikeasti rentoutumiseen. Voi kun tuo koulu olisi jo lopullisesti ohi!

Itse tein

Minun on pitänyt jo hetken kirjoittaa ja kuvittaa tekemiäni käsitöitä vauva-aiheeseen liittyen, joten tässäpä näitä muutamia lyhyesti ja ytimekkäästi.

Ensimmäinen villatakkikokeilu, napit vielä uupuvat. Kas kummaa.. 

Täytyyhän joka muksulla olla junasukat.

En olekaan kirjoittanut kiinnostuksestani kestoiluun. Olen vakavasti miettinyt ainakin kokeilevani, josko se voisi olla meidän juttu. Eihän sitä kyllä ikinä tiedä, vaikka olisi tuhoon tuomittu ajatus, mutta kokeilemisesta ei luulisi olevan haittaa.

Ensimmäisiä villavaippahousukokeiluja. Vihreävalkoiset eivät sovi lankalaadultaan käyttöön, eivätkä violetit huopanen-langasta väsätyt myöskään ole varmaan kovin mukavan tuntuiset. Muut ovat ihanan pehmeää merinovillaa. 

Tässä parit Novitan Puro-langasta. 

Ja muutamat lisää merinovillasta.

Sitten olisi vielä se yksi ikuisuusprojekti, nimittäin kastemekko, mitä olen väsännyt jo muutaman kuukauden. Se kyllä ansaitsee ihan oman postauksensa, jos joskus saan sen kokonaan valmiiksi. :)

KP41 menossa, eikä menkkoja kuulu. En tiedä sitten, bongasinko sitä ovista sittenkään näin lonkalta ja mututuntumalla. Mutta saapi nähdä. Pitkään on tuntunut kyllä siltä, että olisi hirveästi ilmaa vatsassa. Iltaisin, kun menee nukkumaan, maha pitää entistä enemmän ääntä, kuitenkaan saastuttamatta makuuhuoneemme ilmaa. :D Kummallisuuksia. Täytyy vain yrittää olla ajattelematta liikaa asioita. :)

Masokistin tekosyitä

No juu, oli sitten aivan pakko tehdä raskaustesti aamulla. Sain jollain ihme tekosyyllä vakuutettua itseni, että kyllä se nyt varmaan kannattaa tehdä. Vaikka pessimistisellä asenteella ajattelinkin, että tuskinpa siihen kahta viivaa ilmestyy. Ei ilmestynyt, kas kummaa. Silti pettymys on aina yhtä suuri. Hohhoijaa. Aivan kuin haluaisin kiduttaa itseäni ihan tahallani. Eihän nyt ole kuin KP38, joka on vielä hyvin pieni näihin tähän astisiin lukemiin verrattuna. Ja niinkuin aikaisemmin kirjoitin, että jos olen lukenut tuntemuksiani oikein, niin menkkojen tulisi alkaa vasta sunnuntaina. Tänään on taas käyty todella syvällä itsesäälin vesissä, että melkein hävettää ja toisaalta huvittaakin jo itseäni.

Kun nyt ollaan jollakin tavalla taas tuntemuksien kanssa tasapainossa, niin kyllä edelleen mietityttää, miten ihmeessä ihmiset voivat tulla vahingossa raskaaksi. Miten voi olla käytännössä mahdollista, että jollain puhkeaa kumi kerran tai yksi e-pilleri unohtuu ja hups, johan ollaan paksuna! Miten se voi olla niin?! Mieskin on kuulemma saanut alkunsa tulemalla pillereistä SEKÄ kumista läpi! Miten niin voi olla? Elämä on joskus epäreilua. Nyt täytyy lopettaa tämä valittaminen ja toivoa kaikkia sormet ja varpaat ristissä, että kyllä meidänkin vuoro tulee vielä. Pakko tulla. Prkl.

New Blog Love

Sain ihanalta helistellen -blogin Erikalta New Blog Love -tunnustuksen. Aivan ihanaa, kiitos paljon!

Tässä ohjeet tunnustukselle:

• Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
• Valitse 5 ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
• Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin. 

Haluan antaa tunnustuksen seuraaville ihanaisille:

Elämää lasinsirpaleilla
Haaveena oma muru
Tasapainottelua
Hyppysissä

Nyt ei tullut kuin neljä blogia, mutta eipä kai tuo ole niin vakavaa. :)

Viikonlopun viettoon

Tällä viikolla on tuntunut hetkittäin siltä, kuin VTI olisi iskemässä. Olen kärsinyt siitä erittäin paljon vuosien varrella, mutta nyt viimeisen vuoden aikana ei ole onneksi tullut minua kiusaamaan. Tällä viikolla on kuitenkin ollut sellainen olo, että olisiko vai eikö olisi. Ei onneksi vielä ainakaan. Olo on myös ollut aika turvonnut jo hetken aikaa, joka taas yleensä on ollut merkki menkoista. Mutta eivät ole ainakaan vielä ilmaantuneet. Aikaisemmin turvotus on ollut vain pari päivää ennen menkkojen alkamista, mutta tätä on kyllä kestänyt jo paljon kauemmin. KP31 menossa tällä hetkellä ja jos olen lukenut tuntemuksiani oikein, niin menkkojen tulisi ilmestyä reilun viikon päästä. Saa nähdä, kuinka pitkäksi tämä kierto sitten venyy. Saisi kyllä alkaa jo tasottumaan.

Huomaan ajattelevani yllättävän neutraalisti sitä hetkeä jos/kun menkat alkavat. Tuntuu todellakin siltä, että olen voinut antaa asian edetä omalla painollaan, turhia stressaamatta. Toisaalta ajatuksia vie aika paljon koulun opinnäytetyö ja viimeinen työharjoittelujakso ennen valmistumista. Niissä on aivan tarpeeksi stressattavaa. Ovistesteihin en ole niinkään jaksanut paneutua vielä. Kenties mahdollisessa ensikierrossa sitten. Raskaustestiin en aio koskea vielä hetkeen. Myöhemmin sitten, jos jotain selviä oireita ilmaantuu tai menkat taas viipyvät ja viipyvät luvattoman kauan.

Tänään lähdemmekin tuon miehen kanssa viiikonlopuksi katsomaan meidän kummimahaa. Aivan ihanaa! Saa höpötellä vauvajuttuja niin paljon kuin sielu sietää, eikä tarvitse pelätä, että toinen kyllästyy aiheeseen. Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti siellä jollain tärppää! ;)

Missä mennään?

Täällä mennään KP26:ssä. Ovistestejä olen testaillut sillon tällön kuitenkaan minkäänlaisia tuloksia saamatta. Tänään on kyllä juilinut alavatsaa jonkin verran samaan tapaan kuin edellisissä kierroissa mahdollisen ovulaation aikaan. Tiedä sitten, mitä tarkoittaa. Ovistesti oli joka tapauksessa nega.

Olen miettinyt ja pyöritellyt päässäni hirveästi ajatuksia tähän raskautumiseen liittyen ja jotenkin tällä hetkellä on sellainen olo, että ei pidä liikaa alkaa yrittämään. Tarkoitan siis, että olen miettinyt kaikkien mahdollisten poppaskonstien aloittamista, mistä olen lukenut tai kuullut, kuinka kummin kaiman serkku tuli raskaaksi juomalla kalanmaksaöljyä joka kolmas päivä ja seisoessaan 1,5 tuntia päällään aina seksin jälkeen. Täytyy vain yrittää olla stressaamatta ja ns. olla ajattelematta koko asiaa ja luottaa siihen, että meidän vuoro tulee vielä. Aivan varmasti. Vuoden yrittämisen jälkeen saamme apua, jos nyytti ei ole ilmoittanut siihen mennessä tulostaan. Ja yritän ajatella positiivisesti, että kuulumme niihin 90% väestöstä, joka tulee raskaaksi vuoden sisään. Ja elokuuhun ei ole kovin pitkä matka enää. Loppujen lopuksi vuosi on lyhyt aika.

Voi kunpa menkkoja ei enää tulisi..

Kummitustäti

Tämä vuosi ei ole ehkä paremmin voinut alkaa! Niin kuin aikaisemmin kerroin, minua pyydettiin kummiksi tämän läheisen ihmisen toimesta. Tänään saimme yhdessä miehen kanssa pyynnön kummiksi yhteiselle ystäväpariskunnalle. Heidän laskettuaikansa on jo huhtikuun lopulla. Olen niin onnellinen!! Ja erittäin otettu tästä kunniatehtävästä. Miten voikin olla, että koko pienen ikäni, siitä asti kun pääsin ripille, olen toivonut kummilasta ja nyt niitä on tulossa kaksi! Omat murheet ovat kyllä tällä hetkellä niin taka-alalla.

No kuitenkin vähän omiakin lukuja; tänään KP21. En tiedä, voisiko olla oviskipuja vai jotain muuta, mutta jonkinlaisia kipuja vatsanpohjassa havaittavissa tänä päivänä. Viime viikon kolmesta ovistestistä haamuja vain eikä minkäänlaisia tuntemuksia, joten en usko, että silloin olisi ollut mahdollisuuksia. Taidan ehkä testailla vielä tänään uudemman kerran. Varmuuden vuoksi. Aivan ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Ensimmäinen haasteeni

Todellakin olen saanut elämäni ensimmäisen haasteen! Kiitos paljon helistellen!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Kerro, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Nautin suunnattomasti neulomisesta! Ja lähestulkoon kaikesta siihen liittyvästä. Ostoksille mentäessä parasta on seistä lankahyllyjen edessä ja hypistellä kaikkia erilaisia lankoja ja miettiä päänsä puhki, mitä niistä saisi aikaan. Ja kotona puikot heiluvat vähän väliä pitkin päivää. Monettakohan vuotta mummukin on jo tilannut minulle Suuri Käsityö -lehteä..?

2. Pidän myös erittäin paljon lukemisesta, vaikkakin se harrastus on nyt jäänyt vähemmälle. Mutta nuorempana kahlasin lähikirjaston kaikki nuorten kirjat läpi.

3. Lempibändini on kanadalainen punk-rock-bändi Billy Talent.

4. Minulla on luultavasti jonkin asteinen pakkomielle keittiön siisteydestä. Tai ainakin tuntuu siltä hetkittäin. En ehkä muuten ole mikään neuroottinen siivooja, mutta keittiön on oltava aina siisti.

5. Lempiväreihini kuuluu sininen, harmaa ja ruskea.

6. Olen täysin onneton meikkaaja. En ole koskaan käyttänyt minkäänlaisia meikkivoiteita tai puutereita. "Meikkivalikoimaani" kuuluu ripsiväri, eyeliner ja tätä nykyä myös kulmakynä.

7. Olen polttanut tupakkaa yläasteelta asti erittäin vaihtelevasti. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tällä hetkellä on kuitenkin erittäin motivoitunut lopettamisyritys menossa.

8. Yksi parhaimpia asioita, mitä ystävien kanssa voi tehdä, on pelata korttia. Onneksi tuo mieskin on innokas kortinpelaaja.

9. Leijonakuningas on parhain Disney-elokuva koskaan!

10. Rakastan sisaruksiani yli kaiken, niitä kaikkia viittä (-90, -92, -96, -00, -04, tietysti kaikki mahdolliset variaatiot puolikkaista ja kokonaisista sisaruksista.). He eivät ehkä osaa kuvitellakaan, mitä kaikkea olisin heidän vuokseen valmis tekemään.

11. Kun sanomme tuon miehen kanssa toisillemme "Rakastan sua", vastaukseksi ei kelpaa "Mäkin sua" vaan "Mäkin rakastan sua". Tunnustan, minä vaadin niin, mutta jotenkin vastaus "Mäkin sua" sopii niin moneen muuhunkin vastaukseksi, kuten "Vihaan sua" yms. Olen ehkä hieman outo..?

Vastaukseni kysymyksiin:

1. Mikä on asia, joka saa sinut vihastumaan?
- Kun tuo rakas mieheni pelaa tietokoneella jotain aivan älyvapaita pelejä eikä edes huomaa muun maailman olemassaoloa.

2. Vahvuutesi ihmisenä?
- Kenties rauhallisuus ja kärsivällisyys.

3. Mitä harrastat?
- Se taisi tulla ilmi aikasemmin, mutta käsitöitä nyt ainakin aktiivisesti.

4. Mihin asiaan olet tällä hetkellä erittäin tyytyväinen elämässäsi?
- Täytyy sanoa, että taloudellinen tilanne on tällä hetkellä parhain koskaan.

5. Minkälainen on sinun oma koti-iltasi, kun saat olla aivan yksin?
- Söisin herkkuja ja katselisin jotain hyviä elokuvia tai sarjoja rennoissa vaatteissa.

6. Mitä matkakohdetta voisit suositella kaverille? Miksi?
- Tähän en kyllä osaa vastata. En ole ihan kauheasti matkustellut.

7. Minkälainen on maailman paras äiti/isä?
- Ajattelen, että yleensä jokainen vanhempi on paras äiti tai isä omalle lapselleen. Poikkeuksia tottakai löytyy.

8. Vuoden 2012 paras leffakokemuksesi?
- Ted -elokuva oli kyllä aika loistava.

9. Lupauksesi kuluvalle vuodelle?
- Kyllä ne savukkeet saa nyt ihan tosi jäädä pois kuvioista.

10. Suklaa vai salmiakki?
- Ehdottomasti suklaa.

11. Pelkäätkö jotakin? Mitä?
- Nyt vanhemmiten olen paljastunut aikamoiseksi pelkuriksi. Yläasteella rakastin kauhuelokuvia, enkä nähnyt mitään vaaraa kävellessäni yksin perjantai-iltana kaverilta kotiin. Nykyään kauhuelokuvat menevät lähinnä silmät kiinni ja pimeällä mielikuvitus tekee tepposensa.

Minun kysymykseni sinulle:
1. Montako lasta haluaisit? Miksi se määrä?
2. Onko sinulla sisaruksia?
3. Mistä asioista olet erityisen kiitollinen vanhemmillesi omassa lapsuudessasi?
4. Oletko aamu- vai iltaihminen?
5. Unelma-ammattisi?
6. Onko sinulla jokin lapsuuden elokuva/ohjelma, jonka haluaisit näyttää lapsillesi?
7. Minkälainen olisi täydellinen asunto/talo?
8. Onko nimelläsi jokin tarina?
9. Maito vai vesi?
10. Minkälainen ruoanlaittaja olet? Nenä kiinni reseptissä vai kenties luova kokki?
11. Kukkia lahjaksi - hot or not?

Taidan olla niin tylsä, etten haasta erityisesti ketään, mutta jos tunnet kuuluvasi näihin alle 200 lukijan blogeihin, tee toki tämä haaste! Ja kerro minulle, jos vastasit minun keksimiin kysymyksiin. :)

Haaveilua

Meidän, vielä niin pieni, perheemme sai joulun aikaan ikioman pyykinpesukoneen. Tähän asti on roudattu pyykkejä kerrostalon alakertaan pyykkituvalle, mutta enää ei tarvitse! Miten pieni ihminen voikaan olla näin suuresti onnellinen kodinkoneesta! Tänään olenkin sitten ensimmäistä kertaa päässyt testailemaan kyseistä masiinaa ja hyvin tuntuu pelittävän. Yllätin sitten, pyykkejä kuivumaan ripustaessani, itseni haaveilemasta pienten vauvan vaatteiden pesemisestä ja kuivaamisesta. Voi kun meidän vaatteiden seassa olisikin lähes olemattoman pieniä sukkia tai suloisia bodyja erilaisissa pastellivärien sävyissä. Mutta kun ei, niin ei. Kenties sekin aika vielä koittaa.

Tänään testasin elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin. Voi olla, että testi meni pilalle kastaessani tikkua, koska jouduin taittamaan sitä hieman, mutta joka tapauksessa sain tikkuun haamuviivan. Tiedä sitten, mitä tarkoittaakaan vai tarkoittaako yhtään mitään, mutta taidan huomenna testata uudemman kerran. Josko olisi selvempi.

Tällä hetkellä kaikki tuntuu paljon positiivisemmalta. Ennen joulua mieliala oli kokolailla alakuloinen, mutta nyt kun on päässyt joulureissuilta takaisin kotiin pitkästä aikaa, on paljon parempi mieli. Olisiko jokin joulustressi alkanu helpottamaan? En tiedä, mutta mieliala on joka tapauksessa korkeammalla. Ja hyvä niin, josko se auttaisi tätä meidän tarinaa eteenpäin. :)

Täällä ollaan!

Nyt on lomat lusittu ja aika ottaa arjen nurkasta kiinni. Tänään on menossa KP15 ilman minkäänlaisia tuntemuksia siitä, että ovulaatiota olisi tapahtumassa. Viime menkat olivat kyllä erilaiset kuin mitkään muut, nimittäin esiintyi kummallista tiputteluvuotoa jotain neljä päivää tavallisten menkkojen lisäksi. Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin ollut, ei ennen pillereitä, pillereiden aikaan tai niiden jälkeen ennen tätä. Tiedä häntä, mistä sitten johtuikaan.

Ovistesteihin en ole koskenut vielä, enkä todellakaan tiedä, koska alan niillä testailemaan. Aikaisemmissa kierroissa olen tuntenut menkkamaisia kipuja aina noin kaksi viikkoa ennen menkkojen alkua. Mutta koska se kierron viimeiset kaksi viikkoa tulee, en todellakaan osaa sanoa.

Minua pyydettiin kummiksi ja kyllä, juurikin tämä läheinen ihminen, josta olen kirjoittanut aikaisemmin. Olen iloinen, oikeasti ja erittäin otettu. Olen aina halunnut kummilasta. On ehkä julmaa sanoa, mutta jotenkin tämä kummin pesti helpotti oloani ja osaan iloita oikeasti täysillä. Ajatuksissa ei enää pyöri päälimmäisenä oma tilanne ilman raskautta vaan voin unelmoida oman kummilapsen hellimisestä. Tietenkään emme unohda omaa yrittämistämme, mutta nyt en ehkä vain ja ainoastaan murehdi ja pohdi omaa raskautumista.