Uni

Ihminenhän näkee joka yö moniakin unia, mutta suurinta osaa niistä ei muista enää aamulla. Itse muistan ehkä keskivertoa vielä harvemmin uniani aamulla. Tai ainakin tuntuu siltä, että ystävät kertovat todella paljon useammin näkemistään unista, kun itse en yleensä edes muista, koska olisin viimeksi nähnyt unta. Ja nyt kumoan tämän kaiken kirjoittamalla muutama yö taaksepäin näkemästäni unesta.

Näin siis ensimmäistä kertaa elämässäni unta siitä, että olin raskaana. Olin viikolla 23 ja vatsani oli jo suloisesti pyöristynyt. Olin unessa huomannut raskauteni vasta muutamia viikkoja aikaisemmin ja olimme mieheni kanssa ostamassa kaikenlaisia vauvantarvikkeita. Muistan unesta tunteen, kuinka meillä oli muka kiire ostaa kaikkea tarpeellista, vaikka raskaus olikin vasta hieman yli puolenvälin. Ja mieheni tuttuun tapaan tokaisi, että saisin valita vapaasti mieleisiäni tarvikkeita, koska hän ei kuulemma näistä ymmärtänyt. Ja se teki minut unessa iloiseksi; että sain vihdoin valita ja hankkia niitä asioita lapsellemme, joita hän alkutaipaleellaan tarvitsisi.

Enempää en tarkasti muista, mutta uni aiheutti kaikenlaisia tuntemuksia. Ensinnäkin hämmensi, että ylipäätään muistin koko unta. Saati sitten, että näin unta raskaudesta. En ole muistaakseni nähnyt vielä koskaan omiin lapsiin tai raskauteen liittyviä unia. Tai uskon edelleen siihen, että varmasti käsittelen unissani lapsettomuutta ja kaikkea tätä, mutta niin että muistaisin unen aamulla, ei ole vielä koskaan tapahtunut. Unesta jäi myös hymykin huulille, kun muistelen sitä unen tunnetta, kun onneni kukkuloilla sain valita erilaisista tuttipulloista meille mieleisintä. Olen ehkä aikaisemminkin kirjoittanut siitä, etten ole antanut itselleni lupaa ostaa mitään vauvoihin tai lapsiin liittyvää meille, ennenkuin se pirun plussa on siinä tikussa. Erilaiset vauvaneuletyöt olen suonut itselleni pienenä ilona, mutta minkään sortin suloisia alebodyja en ole halunnut vielä ostaa. Jollain tavalla koen sellaisten pienten asioiden olemassaolon täällä kotona turhan kipeänä asiana. En halua lapsettomuudesta fyysistä muistutusta joka hetki myös kotonani.

Kävin muuten siellä verikokeissa perjantai-aamuna, täytyypi alkuviikosta soitella sitten hormoniarvojen tuloksia.

KP24 ja väsymys. Niin henkinen kuin fyysinen.

Yrityskierto 10

Perjantaina sitten pyörähti käyntiin yrityskierto 10. YK 9:n pituudeksi tuli sitten 36 päivää; lyhin kierto tähän asti! Wohoo! Melkein normaali. :D Menkat alkoivat sitten perjantaina, vasta 12 päivää viimeisen lugesteronin jälkeen. Eli nyt eletään kiertopäivää neljä. Viime viikolla torstai-aamuna uskaltauduin tekemään negatiivisen raskaustestin. Siitä selvittiin. Epätoivo vain kasvaa. En oikeasti enää osaa kuvitellakaan sellaista tilannetta, että olisin raskaana. Tuntuu niin kaukaiselta. Tuntuu, ettei se voi olla mahdollista. Vihaan tätä epätoivoa. Vihaan tätä epäreiluutta. Vihaan tätä kroppaa, joka ei voi toimia, niinkuin normaalilla ihmisellä. Vihaan tätä prkleen odottelua.

Mutta. Ehkä tämä kaikki kasvattaa. Olen näin vanhemmiten alkanut pitää itseäni suhteellisen vahvana ihmisenä. Jos ei nyt ajatella lapsettomuutta, vaan ennenkin sitä, koen että olen aika vahva kestämään pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Kun sitten surullinen lapsettomuus astui kuvioihin, on vahvuus ollut kovasti koetuksella. Kaikki ne musertavat pettymykset odotuksen odotuksen takia ovat iskeneet todella kovaa. Kuitenkin niistä on selvitty. Tavalla tai toisella. Ja uskon, että tämä kaikki todella kasvattaa ja tekee minusta vielä vahvemman.

Vaikka inhoankin tällä hetkellä sellaisia raskaana olevia, jotka korostavat raskauttaan räikeästi koko ajan ja jatkuvasti, aion kuitenkin sitten joskus nauttia omasta raskaudestani täysin siemauksin. Huomatkaa pieni positiivisuuden poikanen; kuvittelen vielä joskus olevani raskaana.. :D Tarkennukseksi vielä näistä raskauttaan korostavista ihmisistä, en nyt tarkoita normaalia iloisuutta ja onnellisuutta asiasta. Raskaus varmasti maailman ihmeellisin ja onnellisin asia, ainakin omasta mielestäni ja siitä saa ja pitääkin olla onnellinen ja sen saa näyttää. Tarkoitin tässä yhteydessä sellaisia, jotka eivät osaa enää muusta keskustella ja jokaiseen asiayhteyteen on pakko jollain tavalla ujuttaa fakta, että on raskaana. Toivottavasti itsestäni ei koskaan tule kuitenkaan sellaista. Haluan olla joskus onnellisesti raskaana ja silti pystyä juoruamaan ystävien kanssa muistakin asioista.

KP4 ja torstaita odotellessa. Silloin lähdetään juhlimaan rakkaan ystävän kanssa ja unohtamaan murheet hetkeksi. :)

Kiellettyjä tunteita

Tai ainakin itse olen kieltänyt itseltäni toiveilun hyvinkin pitkälti. En vain halua pudota korkealta. Päiväni ovat nyt kulkeneet kolmen ajanjakson sykleissä; yöt, työt ja kotona ilta. Aina kun yksi tällainen ajanjakso vaihtuu toiseen, nostaa ne hartaimmat toiveet päätään ja nousen aina vain pikkuisen korkeammalle tässä hatarassa pilvilinnassani. Menkat eivät todella ole alkaneet vielä. Pelottaa tällainen toiveilu. Pelkään oikeasti pudota korkealta. Tuntuu, että kuvittelen yhä enemmän ja enemmän, että olen raskaana. Mutta kun se testi pelottaa. Miten olen onnistunutkin kehittelemään itselleni siitä testistä sellasen pelottavan muurin, jonka yli en uskalla kiivetä. Onneksi kehittelin suunnitelman; huomenna aamuvuoron jälkeen lähden reissuilemaan tuon karvaisen lapsen kanssa ja uskaltaudun toivottavasti tekemään sen testin ystävälläni.

Kelan äitiyspakkaus vaihtui. Ja voi veljet, kuinka suloinen se onkaan! Olen niin rakastunut ÄP:n apinakuvioiseen makuupussiin! Niin ihana!! Ja muutenkin pakkaus oli jotenkin värikkäämpi ja iloisemman näköinen. :)

KP34 ja typerää toiveilua.

Ärsyttävä pieni toive

Menkkoja edelleen odotellaan saapuvaksi. Jos tässä nyt kroppa toimisi niinkuin edellisessä kierrossa, tulisi menkkojeni alkaa tänään. Mitään alaselän tai vatsan jomotuksia ei ole ollut. Ainoastaan rinnat ovat edelleen arat ja turvonneet. Pienirintaisena ihmisenä sitä on ihan ihmeissään tästä itselle huomattavasti suuremmasta rintamuksesta.

Inhottavaa, kun huomaan jossain ajatusten seassa ihan pienen toiveen, joka välillä välähtelee esiin ja ilmoittaa olemassaolostaan. Kuin pienen pieni tähti isolla tähtitaivaalla. Kuitenkaan sitä välähdystä ei voi olla huomaamatta. Ja saan kyllä syyttää tästä pienestä toiveesta ihan vain lääkäriäni, joka ei tyrmännyt ajatusta raskaudesta ja joka oli silminnähden innoissaan löytämästään keltarauhasesta. Ja tokihan ystävät ovat valaneet uskoa tämän kaiken pimeyden keskellä. En vain pääse siitä valtavasta pelosta katsoa sitä tyhjää viivanpaikkaa. Se pelottaa ihan vietävästi. En halua katsoa sitä typerää testiä, joka murskaa viimeisetkin toivon rippeet. En pysty. Kun tietää tasan tarkkaan, mikä olo testin tekemisestä tulee, sitä haluaa pitkittää mahdollisimman kauan. Menkkojen alkaminen on tottakai yksi pieni pettymys, mutta koska en itse päätä niiden alkamisesta, vaan ne alkavat aina vähän yllättäen pienen puun takaa, en kerkiä keräämään mitään pelkotiloja. Mutta se testi. Pelottaa ihan vietävästi. En uskalla tehdä sitä. En ainakaan tänään. Katsotaan joskus myöhemmin.

KP32. Pelkotiloja.

Lääkäriterveisiä

Ei sitten mennyt ihan niinkuin ajattelin, mutta sinne päin. Johan tässä on odoteltu, niin tokihan voi vielä odottaa lisää. Eli siis lääkäri ultrasi ja sanoi kaiken olevan kunnossa. Ihmettelin itse, ettei hän ihmetellyt, vaikka menkkani olivat alkaneet vasta viikko viimeisen lugen jälkeen. Ja niin taitaa käydä nytkin; viimeisen lugen söin sunnuntaina ja menkat eivät ole vieläkään alkaneet.. Positiivisin juttu oli se, että ultrassa näkyi ilmeisti keltarauhanen eli olen ainakin tässä kierrossa ovuloinut. :) Jeij! Lääkäri ei tietenkään osannu sanoa, voisinko olla raskaana, mutta ei myöskään poissulkenut sitä vaihtoehtoa. Itsehän en ole uskaltanut tehdä raskaustestiä, tietenkään.. Mutta jos menkat eivät sunnuntainakaan vielä ala, täytyy varmaan uskaltautua.

Thyroxini oli toiminut hienosti ja arvoni verikokeiden mukaan olivat kaikki loistavat. Lääkäri oli nyt siis sitä mieltä, että jatkan kilpirauhashormonin syömistä, mutta nyt mentäisiin pääsiäiseen asti ilman muita hormonihoitoja. Jos raskautta ei sittenkään kuulu, aloitetaan Clomifen-lääkitys. Harmittaa, toisaalta odotin, että clomit aloitettaisiin jo nyt, mutta luotan kuitenkin lääkäriinikin, että raskaus on ilmeisesti sittenkin mahdollinen vielä ilman muita lääkkeitä. Muistin nyt kysyä senkin, että jos tulisinkin raskaaksi, niin otanko todella erikoislääkärin polille yhteyttä vai neuvolaan. Tuntui ihanalta kuulla, että saisin soittaa siinä tapauksessa ajan juurikin tälle omalle gynelleni, joka katsoisi kaiken olevan kunnossa. Lämmitti mieltä. Tuntui, että lääkäri oikeasti välitti ja halusi, ja haluaa varmasti edelleen, hoitaa työnsä hyvin.

Jotenkin nyt huomaan itsessäni pienen luovuttajan ja epätoivoisen ihmisriekaleen. Tuntuu, että en voisi mitenkään tulla raskaaksi ilman hoitoja. En osaa kuvitella enää sellaista tilannetta. Miten se voisi muka olla mahdollista? Miten ihmiset voivat, helvetti soikoon, tulla raskaaksi muka ihan noin vaan luomuna? Olen menettänyt uskoni omaa kroppaani kohtaan aivan täysin.

KP29 ja edelleen odotellaan.

Ymmärtämättömyyttä

Jos ymmärsin oikein, niin eräs läheinen loukkaantui, koska kieltäydyin kohteliaasti ensikäynnistä raskaudenkeskeytykseen. Olisin ymmärtänyt, jos hän ei olisi tiennyt meidän tilanteestamme mitään. Mutta koska hän tiesi, itseäni loukkaa jo pelkästään asiasta kysyminen. Olisin pärjännyt vallan mainiosti ilman koko informaatiota siitä, että hän on raskaana ja aikoo keskeyttää raskauden. Eikä minua niinkään loukkaa ajatus raskauden keskeytyksestä, jokainen tekee omat päätöksensä ja se on jokaisen oma asia eikä minulle kuulu. Ja jos oma tilanteemme olisi eri, olisin tottakai lähtenyt hänen tuekseen. Mutta asiat ovat nyt näin, joten en todellakaan yksinkertaisesti jaksa ja pysty tukemaan tällä hetkellä. Ärsyttää ja suututtaa. Kaikki olisi vielä hyvin, jos tämä läheinen olisi ymmärtänyt syyni kieltäytyä. Kuitenkin asian perustelin, hieman hämmentyneenä jo siitä, että hän ylipäätään kysyi minua mukaansa. Mutta ilmeisesti hän ei ymmärtänyt ja loukkaantui. Ja se suututtaa.

Tuntuu, että mitä enemmän aika kuluu eteenpäin ja mitä enemmän napsin kaikenmaailman pillereitä ja mitä enemmän käyn lääkärissä, koko lapsettomuus on joka päivä aina vain todellisempi. Joka päivä lapsettomuus tuntuu pikkuisen vielä kipeämmältä asialta. Ehkä jonkin ajan kuluttua kipuun turtuu, eikä se kasva koko ajan.

On päiviä, jolloin pieni positiivisuus yllättää ja ajattelen hetken; "Jos seuraavat lääkkeet auttavatkin? Jos olisinkin tänä vuonna raskaana?". En kuitenkaan uskalla vielä ajatella niin kovin usein. Tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Tunteet aaltoilevat kovasti. Tällä hetkellä eletään varmaan kovemman vauvakuumeen aikaa. Toivottavasti se tästä helpottaa.

KP25 ja torstain lääkäriä kovasti odottaen.

Rikkinäinen

Vaillinainen, epäkelpo, kuin puuttuisi pala, viallinen, kolhiintunut, epäonnistunut, vain osaksi nainen.

Rikkinäinen.

Kun yrittää pukea sanoiksi lapsettomuuden aiheuttamia tunteita itsestä. Itsesäälissä rypeminen; joskus sitä vaan on pakko sielläkin velloa. Joskus tekisi mieli vain huutaa: "Miksi kaikista maailman ihmisistä juuri minä?!" Miksi.

Tänään alkaa kolmas 10 päivän luge-kuuri.

KP16 ja tosi raskasta.

Askel askeleelta

Eilen tuli kutsu seuraavaan lääkäriin. Jeij! Kolmen viikon päästä, 20.2. torstaina, suuntaan jo niin tutulle lääkärille. Josko nyt saataisiin aloittaa Clomifen-lääkitys. Jos joku on käyttänyt kyseistä lääkettä, oletteko käyttäneet samalla myös lugeja? Kyselee kuumista aalloista kärsivä lugejen käyttäjä. :D Voisin kyllä kuvitella, että jatkan lugeja myös, kun tämä kierto on mitä on.

Lähiaikoina on ollut kovin paljon puheenaiheena minun tunteeni. Hyvällä tavalla siis. Eräs rakkaimmista ystävistäni sai tietää odottavansa toista ja ensimmäisenä, kun viivat tikkuun olivat ilmestyneet, oli hän miettinyt minun ajatuksiani asiasta. Miehensä oli hieman ihmetellyt, kun hän ei ollut tullut ensimmäisenä mieleen vaan minä. Toinen rakas ystäväni oli huolissaan siitä, olenko minä puhunut ja käsitellyt meidän lapsettomuutta tarpeeksi. On niin sydäntälämmittävää kuulla, että meitä ajatellaan. Ja nämä molemmat ystäväni tietävät varsin hyvin, mitä odotuksen odottaminen on, joten en onneksi saa kuulla mitään kliseisiä ja loukkaavia lohdutuksen sanoja, vaan saan juuri sellaista tukea, mitä tarvitsenkin. Kuuntelemista, kun tarve puhua tulee. Juuri niitä vähäisiä, oikeita sanoja, jotka auttavat jaksamaan. Ja sitä valtavan suurta sanatonta tukea, joka huokuu vain läsnäololla. Parempaa tukiverkkoa saa etsiä.

Kun mietin tätä aikaa taaksepäin, oli ensimmäinen vuosi paljon vaikeampi jaksaa, kuin nyt tämä aika. Ensimmäinen vuosi oli ensin odotusta, joka vaihtui epätoivoon ja siihen suunnattomaan ja kuluttavaan epätietoisuuden tunteeseen, kun ei tiennyt, mikä oli vialla. Mitä helvettiä kropassani tapahtuu, kun se ei ainakaan toimi normaalisti. Kun sitten toisella lääkärikäynnillä henkäisin ulos kysymyksen: "Onko tämä nyt se PCOS?", olo helpottui. Sain vastauksen. Nyt tälle kaikelle on nimi ja syy. Syy, joka ei johdu minun elämäntavoista tai että olisin itse aiheuttanut tämän tilanteen. Syy, jolle en yksinkertaisesti voi mitään ja jonka kanssa täytyy oppia elämään. Ja ehkä vielä opinkin. Joskus. Voin vain kuvitella, kuinka raastavaa ja kuluttavaa olisi, jos syyksi määriteltäisiin vain "selittämätön lapsettomuus". En tiedä, kuinka itse jaksaisin, jos näin olisi. Joten lähetänkin täältä sitä sanatonta tukea heille, jotka kamppailevat lapsettomuuden kanssa ilman nimellistä syytä.

Lääkäriä malttamattomana odottaen, KP8.

Ajatukset selkenevät

Vihdoin menkat alkoivat! Yrityskierto yhdeksän lähti käyntiin. Kuitenkin ihmettelen, miksi menkat alkoivat vasta viikko luge-kuurin jälkeen. Saa nähdä kuinka seuraavan kuurin kanssa käy. Vihdoin saan syödä sen ihan oikeassa kierron vaiheessa. Toivon niin kovasti, että kroppa alkaisi toimia niinkuin pitäisi. Josko huomenna saisi vapaapäivän kunniaksi varattua itselleen lääkäriajan helmikuun lopulle. Toivottavasti en ole myöhässä varauksen suhteen. Yrityskierto kasin lukemaksi tuli sitten 56 päivää. Vaikka epäilin kovasti toiveikkaana, että kierto olisi lyhyt lugejen ansioista. Paskan marjat. Joka tapauksessa eteenpäin mennään. Hitaasti, mutta varmasti.

YK9 ja KP1.

Ajatusten sekasorto

Menkat eivät ole vieläkään alkaneet. Hämmentää. Rinnat ovat kuitenkin kipeät edelleen. Olisiko tämä jo neljättä tai viidettä päivää. Miksi näin? Miksi alavatsaa ja selkää ei särje niinkuin aina ennen menkkojeni alkua? Miksi rintamukseni on kuitenki edelleen arka? Hämmentää. Miksei kroppani reagoi vieläkään keltarauhashormoniin niinkuin pitäisi? Ärsyttää ja hämmentää. Eniten ärsyttää pieni ajatuksen pilkahdus mahdollisesta plussasta. Miksi pitikin ajatella niin. Se oli vain sekunnin ajatus, joka jäi kytemään ja sekoittamaan ajatuksia. Enkä todellakaan uskalla tehdä testiä. En todellakaan. En uskalla katsoa jälleen sitä tyhjää viivanpaikkaa. En jaksa taas sitä pettymystä.

Joskus odotuksen odottaminen on vain tosi raskasta. KP55.

Talvi tuli

En sitten päässytkään sinne verikokeisiin. Lääkäri unohti kertoa, ettei verikoeaamuna tule syödä Thyroxinia. Enkä sitten itsekään tajunnut asiaa. Uusi verikoeaika on huomenna aamusta. Toinen luge-kuuri loppui torstaina, mutta menkat eivät ole vieläkään alkaneet. Rinnat ovat kyllä todella arat, olleet oikeastaan koko viikonlopun, mutta alavatsaa ja selkää ei kyllä särje yhtään. Alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, jos ne menkat eivät tämänkään keltarauhaskuurin jälkeen ala.

Viime viikolla olin pitkillä vapailla ja tänään olisi paluu töihin. Kuinkahan sitä saakaan taas arjesta kiinni, kun ei ole liki kahteen viikkoon ollut päivällä vuorossa.

KP54 ja edelleen mielessä kaverin kaverin sanat: "Susta tulee varmaan vielä hyvä äiti." Tietämättään piristänyt mieltäni hirmuisesti. :)

Uusi vuosi, vanhat toiveet

Jopas joulukuu hurahtikin nopeasti. Kiirettä piti töissä, joten oma jouluni meni tänä vuonna pikkuisen ohi. Uusi vuosi vietettiin ystävien kanssa Etelä-Pohjanmaalla rauhallisesti. Vanhimmalla kummilapsella puhkesi ensimmäinen hammas ja sain vihdoin viralliselta taholta luvan ottaa tuon karvaisen lapsen yövuoroon seuraksi. Ihanaa! Ensimmäiset yövuorot koiran kanssa alkaakin jo perjantaina. :)

Menkkani eivät sitten koskaan alkaneet luge-kuurin jälkeen. En saanut aikaiseksi soittaa lääkärille, joten olin omatoiminen ja aloitin toisen kuurin eilen. Toivottavasti tämä nyt saisi aikaan toivotun vaikutuksen. Täytyy varata lääkäri sitten helmikuun lopulle, jotta kerkiän syömään molemmat kymmenen päivän kuurit. Olisi pitänyt kyllä aloittaa toiset luget jo aikaisemmin, mutta eipä asialle enää voi mitään. Torstaina menen verikokeisiin. Tarkastellaan, onko kilpirauhasarvoni muuttuneet. Miten osuikin vapaapäivä sille päivälle. Eipä tarvitse taaskaan vaihdella työvuoroja. :)

KP41 ja valmistautumista iltavuoroon. Rauhallista tammikuuta kaikille. :)