Ei, en ole raskaana. Mutta sain eilen itsestäni irti sen verran, että uskaltauduin soittamaan itselleni lääkäriajan. Ensi viikon torstaina klo 9 pääsen omalääkärille kertomaan tilanteestamme. Jotenkin sen puhelun jälkeen tämä koko asia tulee enemmän ja enemmän todelliseksi. Olemmeko me nyt sellainen pariskunta, joka kärsii lapsettomuudesta? Kuulummeko nyt niihin? En voinut koskaan kuvitella joutuvani tällaiseen tilanteeseen. En koskaan epäillyt, että meillä olisi mitään ongelmia tällä alueella. Äidilläni on neljä lasta, mummullani on neljä lasta, joihin sisältyy yhdet kaksoset. Mieheni äidillä on neljä lasta. Olemme molemmat nuoria, joten miksi emme ole vielä onnistuneet. En edelleenkään kuitenkaan halua uskoa siihen, että meissä olisi oikeasti sen kummallisempaa vikaa. En suostu uskomaan, ennenkuin joku vääntää minulle rautalangasta, että vika olisi jossain muualla kuin sekavissa kierroissani. Ehkä kaikki vielä kääntyy parhain päin. Toivottavasti meidät otetaan tosissaan lääkärillä, eikä naureta päälle. Vaikka yksinhän sinne menen, mutta edustan meidän molempien ajatuksia. Toisaalta pelkään hirmuisesti ja toisaalta taas odotan sitä torstaita kuin kuuta nousevaa. Yli viikko vielä! Unohdinkin kirjoittaa; YK5 jäikin sitten lyhyimmäksi tähän asti eli 45 kiertopäivää. Ja lueskelin edellistä postaustani, niin tasan 14 päivää sen jälkeen, kun olin tuntenut menkkamaisia kipuja, punaiset valot syttyivät. Eli voisiko olla, että ovuloin juuri tuona päivänä? Toivoa ei ole menetetty.
Tietenkin on pakko mainita, että täällä kirjoittelee nyt toiseen kertaan tuore kummitäti! Elokuun kummipoika syntyi lauantaina 3.8. mitoin 51cm ja 3405g. Ihana pikkuinen, jota pääsin eilen tuoksuttelemaan. Ja tietenkin sain kuulla kommenttia; "No olettekos te seuraavia?!". Huoh. En ehkä koskaan totu reagoimaan tuollaisiin kommentteihin jotenkin normaalisti. Se kysymys yllättää aina uudelleen ja uudelleen, enkä tiedä mitä sanoa. Päällimäisenä tulee vihastuminen ja suunnaton suru. Kenties soppaan lisätään vielä loukkaantuminen, vaikka aina tällaisia kysymyksiä esittäneellä ihmisellä ei ole pienintä tietoakaan meidän asioista. En ehkä saisi suuttua, koska ihmiset eivät vain tiedä loukanneensa. Kukapa osaisi arvata, että meidän ikäisillä nuorilla on jo vuosi yritystä takana.
Vuosi. Miten se kuullostaakin niin surullisen pitkältä ajalta. YK6 KP9.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risuja, ruusuja ja muita ajatuksia