Jos ymmärsin oikein, niin eräs läheinen loukkaantui, koska kieltäydyin kohteliaasti ensikäynnistä raskaudenkeskeytykseen. Olisin ymmärtänyt, jos hän ei olisi tiennyt meidän tilanteestamme mitään. Mutta koska hän tiesi, itseäni loukkaa jo pelkästään asiasta kysyminen. Olisin pärjännyt vallan mainiosti ilman koko informaatiota siitä, että hän on raskaana ja aikoo keskeyttää raskauden. Eikä minua niinkään loukkaa ajatus raskauden keskeytyksestä, jokainen tekee omat päätöksensä ja se on jokaisen oma asia eikä minulle kuulu. Ja jos oma tilanteemme olisi eri, olisin tottakai lähtenyt hänen tuekseen. Mutta asiat ovat nyt näin, joten en todellakaan yksinkertaisesti jaksa ja pysty tukemaan tällä hetkellä. Ärsyttää ja suututtaa. Kaikki olisi vielä hyvin, jos tämä läheinen olisi ymmärtänyt syyni kieltäytyä. Kuitenkin asian perustelin, hieman hämmentyneenä jo siitä, että hän ylipäätään kysyi minua mukaansa. Mutta ilmeisesti hän ei ymmärtänyt ja loukkaantui. Ja se suututtaa.
Tuntuu, että mitä enemmän aika kuluu eteenpäin ja mitä enemmän napsin kaikenmaailman pillereitä ja mitä enemmän käyn lääkärissä, koko lapsettomuus on joka päivä aina vain todellisempi. Joka päivä lapsettomuus tuntuu pikkuisen vielä kipeämmältä asialta. Ehkä jonkin ajan kuluttua kipuun turtuu, eikä se kasva koko ajan.
On päiviä, jolloin pieni positiivisuus yllättää ja ajattelen hetken; "Jos seuraavat lääkkeet auttavatkin? Jos olisinkin tänä vuonna raskaana?". En kuitenkaan uskalla vielä ajatella niin kovin usein. Tuntuu vielä niin kaukaiselta ajatukselta. Tunteet aaltoilevat kovasti. Tällä hetkellä eletään varmaan kovemman vauvakuumeen aikaa. Toivottavasti se tästä helpottaa.
KP25 ja torstain lääkäriä kovasti odottaen.
Voi miten tuntuukaan pahalta sun puolesta! Mielestäni ei ollu kovin kohteliasta loukkaantua siitä että et halunnut lähteä keskeykseen mukaan, varsinkin kun todella tietää tuon teidän tilanteen.
VastaaPoistaIhanaa että kuitenkin jaksat välillä ajatella asiasta positiivisesti, eihä sitä tosiaan tiedä josko ne lääkkeet tosiaan antaisivat toivotun lopputuloksen.
Paljon voimia ♥ Äläkä menetä toivoa ♥
Kiitos paljon kommentistasi! Piristää jo ajatus siitä, että joku käy täällä tätä tarinaa lukemassa. :) Onneksi on niitä hyviä ystäviä, jotka jaksavat kuunnella ja olla tukena juuri sillä oikealla tavalla.
PoistaToivoa ei ole vielä onneksi lopullisesti menetetty. Ja niinkuin ystäväni totesi, että jollain on asiat varmasti vielä huonommin. Ja tätä aikaa kun ajattelee, niin jotenkin koen kuitenkin empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat odottaneet vielä kauemmin.
Kyllä tämä tästä. Vielä jossain kohtaa. Toivottavasti. :)