Piinapäiviä

Täällä ollaan jännittävissä tunnelmissa. Eletään kiertopäivää 54, edellinenhän oli 53 päivää. Ajatukset ovat aika sekavat. Toisaalta halu testata on jo todella kova, mutta toisaalta pelkään sitä pettymystä ihan hirveästi. En uskalla ajatella, että olisimme onnistuneet. Valitettavasti vahva pessimistinen luonteeni estää toivomasta liikoja. Olin tänään aivan varma, että punaiset valot syttyisivät, kun odotin bussia kotiin. Vatsanpohjassa oli aivan menkkamaisia tuntemuksia; särkyä ja jomotusta. Mutta sain yllättyä positiivisesti, kun pääsin kotiin. En tiedä, kuinka kauan jaksan piinata itseäni ja olla testaamatta. Ehkä täytyy huomenna uskaltautua.

Sattui kummallinen väärinkäsitys viikonloppuna. Lupauduin kuskiksi äidilleni. Tuli tilanne, jossa olimme äidin hyvän ystävän kanssa kahdestaan autossa. Tämä ystävä alkoi onnittelemaan ja kertoi äitini sanoneen, että hänestä tulee mummu, että minä olen raskaana. Hämmennyin kyllä aika tavalla ja oikaisin väärinkäsitystä, etten ole. Myönsin kyllä, etten ole pillereitä syönyt moneen kuukauteen, mutta en kyllä ole vielä raskaanakaan. Äiti ilmeisesti on vaistonnut, että jotakin on tekeillä. :) Eipä tuo niin haittaa, hän varmasti saa tietää ensimmäisten joukossa, jos jotain merkittävää tapahtuu. 

Mietin, että jos kolmas kierto alkaa, alkaisin tikuttaa ovulaatiota. Ja syömään foolihappoa. Olisi pitänyt syödä foolihappoa jo aikaisemmin, mutta voihan siitä olla apua vielä tässä vaiheessa. Kun edes tietäisi, että missä vaiheessa mennään. Huomenna rohkaisen mieleni ja ostan testin ja valmistaudun pettymykseen. Pieni ja ujo toivon kipinä kuplii sisälläni, mutta en uskalla antaa sille valtaa. Jännittää.