...kohti lukua, jota en koskaan uskonut tulevan.
Tänään on sitten käyty gynellä katsomassa tarkemmin tilannetta. Ilmeisesti täällä on hormonihäiriö nimeltään PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Käytännössä tarkoittaen sitä, että munasolu ei irtoa eli en ovuloi. Varmaksi ei voi vielä sanoa, koska lääkäri ainoastaan ultrasi munasarjani (Otti oikein kuvatkin. :D). Hän kirjoitti reseptin keltarauhashormoniin. Syön sitä kuurina 10 päivää, jonka jälkeen menkkojen tulisi alkaa muutaman päivän jälkeen. Sen jälkeen käyn verikokeissa kiertopäivien 21-23 välillä. Sitten juttelemaan lääkärin kanssa verikokeiden tuloksista. Lääkäri puhui jo alustavasti, että mahdollinen lääke ovulaation edistämiseksi olisi clomifen. Mutta niin pitkälle en jaksa vielä miettiä.
Miten ihmeessä näin voi käydä..? En koskaan ikinä ole kuvitellut hetkeäkään, että jotain tällaista tulisi eteen. En koskaan. Miten voi olla? Olen ollut koko päivän jotenkin sumussa, en ole ehkä vielä tajunnut koko asiaa. Sisäistänyt. En ole antanut itseni uppoutua ajatuksiin tätä asiaa pohtimaan. Ehkä se itku tulee vielä tässä illalla. Päällimmäisenä mielessä taitaa pyöriä tällä hetkellä sana: epäreilu. Voiko elämä olla tämän epäreilumpaa. Ja nyt, mitä enemmän kirjoitan tätä, sitä surullisemmalta tuntuu, koska nään tämän asian konkreettisesti kirjoitettuna. Alkaa ahdistaa. Musertaa. En jaksa. Nyt mennään henkisesti niin alamäkeen ja kohti syvää pohjamutaa. Ahdistaa. Ehkä saan järkevämpää tekstiä huomenna aikaiseksi. Tai vähän myöhemmin. Ahdistaa. Nyt aion polttaa savukkeen.
KP67 ja ahdistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Risuja, ruusuja ja muita ajatuksia